SYYT
Seitsemän maailman
kymmenestä nopeimmin
kasvavasta taloudesta
sijaitsee Afrikassa.
Saharan eteläpuolisten
maiden bruttokansantuote on kasvanut jo vuosikymmenen ajan nopeammin kuin
maailmassa keskimäärin.
Työikäisen väestön määrä kasvaa vuoteen 2050
mennessä selvimmin Afrikassa, ennustaa YK.
Jotta Afrikan maiden
kulutusmarkkinat lähtisivät
kehittymään, ne tarvitsevat
investointeja, ja Suomella
on vientiosaamista
investointeihin.
Edistämällä talouden
kehitystä Afrikassa tehdään myös konkreettisinta työtä köyhyyden poistamiseksi.
Tukemalla Afrikan maita
ottamaan käyttöön nyky-
aikaista teknologiaa, niiden talous voi kasvaa kestävästi myös luonnonvarojen kannalta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
