Uusi kalastusasetus on varsinainen sotku

Kolme vuotta sitten maa- ja metsätalousministeriö (MMM) kokosi joukon ihmisiä työstämään uutta kalastuslakia.

Heidät, yhteensä 80 jäsentä enimmäkseen valtion virastoista, jaettiin neljään jaostoon ja niitä paimentamaan työryhmä. Asettamiskirjeestä ilmenee, että lakihanke on varsinainen toiveitten tynnyri.

Jaostot ja työryhmä ovat pitäneet 90 kokousta, toisin sanoen hanketta on haudottu yhteensä 1 400 kokouspäivää. Lisäksi kokousten valmisteluun ja tekstien ideointiin on kulutettu tuhansia työpäiviä. Muun muassa valvontaorganisaation suunnitteluun on tuhrattu satoja työpäiviä.

Jaostojen teksteistä on koostettu 83 sivun mietintö, mutta ei sanaakaan uutta lakitekstiä. Kala-alan ja sitä sivuavien järjestöjen tavoitteet ovat ristikkäisiä. Niitä ei voi sovittaa samaan lakiin. Puuhataan mammuttimaista lakia, vaikka sen hyödyt ovat enimmäkseen kuvitteellisia.

MMM on laatinut uuden asetusluonnoksen tarkoituksella selventää kalanpyydysten merkintää ja valvontaa – pieleen meni. Asetus pyydysten merkkilipuista ja -kohoista on todellinen sotku. Kaiken huippuna laki, johon asetus nojaa tehtiin jo kolme vuotta sitten.

Nyt asetuksen pitäisi tulla voimaan huhtikuun 1. päivänä ilman siirtymäaikaa, perusteluna ettei siitä tule mainittavia kustannuksia. Perustelu on valetta. Asetus tuo ylimääräistä työtä ja tuntuvia kustannuksia kalastukseen.

Hallinnossa uuden asetuksen toimeenpano työllistää kymmeniä ihmisiä. Jos MMM sorvaa ”Kalastuslain kokonaisuudistus mietinnön” laiksi alan budjetit ja byrokratia täytyy kaksinkertaistaa. Näillä eväillä kotimaisen kalan kulutus ei lisäänny, vaan vähenee.

Asetus kattaa kaikki vesistöt, jopa metsälammet. Kalanpyydysten merkit vakioidaan pyydyslajeittain. Merkkilippujen ja kohojen täytyy olla tietyn kokoisia ja värisiä, jotta kalastuksenvalvoja voi merkistä päätellä, onko kyseessä rapumerta vai verkko.

Kotitarvekalastajankin täytyy hankkia kolmen- tai neljänlaisia pyydysmerkkejä, jos noudattaa lakia. Nykyiset kymmenettuhannet itse tehdyt pyydysmerkit ovat jätettä.

Ministeriö astuu myös merenkulkuviraston varpaille. Asetus sallii kalastuksen virallisilla kulkuväylillä jopa pintapyydyksillä. Vesiliikennesäännöissä se on kiellettyä. Pyydysten merkinnästä väylissä ja sen sivuilla sadan metrin levyisellä kaistalla on omat määräykset.

Pyydysten ankkurointiin ei saa enää käyttää kelluvia köysiä. Ne pitää upottaa, etteivät tartu veneen potkuriin, kun kalastuksenvalvoja ajaa veneen kiinni pyydyksiin. Tällainen liikkuminen on vastuutonta.

Vedenkorkeuden ja -virtausten vaihtelusta johtuen rysän verkkoa ja köysiä voi olla vedenpinnassa ja pinnan tuntumassa.

Kalastusta valvovien viranomaisten mukavuudenhalun takia kalastajille keksitään turhaa työtä ja rahanmenoa. Esimerkiksi uppoavat köydet ovat kaksi kolme kertaa kalliimpia kuin kelluvat.

MMM, luopukaa perinteestä: Kansalaiset eivät ole hallintoalamaisia – ei vaan Teidän työnantajia.

On johtopäätösten aika. Uuden kalastuslain säätämisen ja toimeenpanon kulut voivat olla kymmeniä miljoonia euroja. Koska valtion täytyy säästää, tulee lain kustannukset ja hyödyt selvittää.

Lailla ei ole kiire. Mutta MMM:n kala- ja riistaosaston väen kouluttamiselle on kiire, kuten sekavasta asetuksesta voi päätellä.

Hyvä ministeri Jari Koskinen, karkottakaa asetustekstin laatijat oppipojiksi kalastajien matkaan muutamaksi vuodeksi.

Kalastajien veneessä merellä ja järvillä koettuna tämä ala on aivan muuta kuin mitä tietokoneisiin on syötetty. Karvaat kokemukset lakien teosta viime vuosilta pitäisi ottaa opiksi.

Alpo Tuikkala

Simo

Avaa artikkelin PDF