OP:n suhdanne-ennuste: "Kuivuus nostaa ruuan hintaa syksyllä, vaikutus Suomen talouteen olematon"
Ruuan kallistuminen nostaa osaltaan inflaatiota Euroopassa kahden prosentin päälle. OP:n ekonomistit arvioivat Suomen talouden kasvavan ensi vuonna "mukavaa kruisailuvauhtia".OP:n ekonomistit arvioivat tiistaina julkaisemassa suhdanne-ennusteessaan Suomen talouden kasvavan edelleen mukavasti.
"Talouden riskit ovat kohtuullisesti balanssissa, lähiaikoina kuitenkin ne ovat olemassa", viittasi OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen mahdolliseen kauppasodan vaikutuksiin.
OP piti kuluvan vuoden kansantuote-ennusteensa ennallaan 2,8 prosentissa. Ensi vuonna OP ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan 2,1 prosentin vauhtia. Edellinen ennuste vuodelle 2019 oli 2,3 prosenttia.
Maailmantalouden perusvire säilyy siis suhteellisen hyvänä. USA:ssa vahva talouskasvu hidastuu vain hieman, ja euroalueella kasvu tasaantuu parin prosentin tuntumaan.
" Noususuhdanteen alkukiihdytys jää selvästi taakse, ja edessä on mukavaa kruisailuvauhtia. Kasvu ei tosin enää ole yhtä laajalla pohjalla kuin aiemmin, eikä vientimarkkinoihin liittyvää epävarmuutta voi sivuuttaa kevyesti. Riskien lisääntyminen on heijastunut ennusteeseemme", totesi OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen.
Suhdannehuippu jäänee tänä vuonna taakse, ja talouskasvu hieman hidastuu. Suomen taloudessa asuinrakentamiseen odotetaan ensi vuonna viiden prosentin vähentymistä. Samoin viennin paras veto on alkanut hiipua:
"Pettymys tänä vuonna on ollut se, että viennin kasvu ei ole enää niin laaja-alaista, vaan siitä tulee kaksi kolmasosaa sellusta ja henkilöautojen viennistä", Heiskanen eritteli viennin rakennetta.
Seitsemän prosentin viennin arvon kasvusta viisi prosenttiyksikköä tulee vientihintojen korotuksesta, kaksi prosenttiyksikköä määrästä.
Euroalue kuten Suomen talouskin on riippuvainen maailmankaupan kasvusta.
Suomen talouskasvu on jatkossa yhä enemmän kulutusvetoista. Kotitalouksien kasvava tulokehitys mahdollistaisi OP:n arvion mukaan jopa kovemman talouskasvun. Kulutuskysyntään vaikuttaa työmarkkinatilanne. Työllisyysaste lähestyy hallituksen tavoitteeksi asettamaa 72 prosenttia: heinäkuussa työllisyysaste oli 71,9 prosenttia työvoimasta.
"Emme odota työpaikkojen lisääntyvän jatkossa näin runsaasti, vaikka ne toki hyvää vauhtia lisääntyvätkin", Heiskanen totesi.
Maatalouden kuivuuden vuoksi heikot satonäkymät koko Euroopassa heijastuvat osaltaan myös inflaatioon. Heiskanen ennustaa inflaation nousevan euroalueella parin prosentin päälle, syynä ruuan kallistuminen kuivuuden seurauksena. Öljyn maailmanmarkkinahinnan kallistumisen syyt ovat poliittisia.
Euroopan keskuspankki on linjannut pitävänsä ohjauskorot nykytasolla vielä ensi kesänkin. OP epäilee ennusteessaan, että EKP joutuu tarkistamaan kantaansa ensi keväänä, kun inflaatio nousee arvioitua nopeammin tavoitetasolle.
EKP:n tavoitteena on pitää euroalueen vuotuinen inflaatio hieman alle kahdessa prosentissa.
Suomessa viljasadon on ennustettu jäävän alueesta riippuen jopa puoleen normaalista. Maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on enää prosentin–kahden luokkaa, jolloin maataloussektorin tuotannonvaihtelujen vaikutuksetkin jäävät kansantalouden tasolla pieneksi.
"Maatalouden tuotannon vaikutus jää pieneksi, ei heilauta prosentin desimaaliakaan", Reijo Heiskanen viittasi bkt-ennusteeseen.
Vaikutusta ei juuri ole vaihtotaseeseenkaan tai tuontiinkaan, vaikka kotimainen sato jäisi kuivuuden vuoksi pieneksi.
Suomen vaihtotaseen OP ennustaa olevan hieman ylijäämäinen vuonna 2018. Vaihtotaseen ylijäämä tänä vuonna on ennusteessa 0,4 miljardia euroa, ensi vuonna 0,3 miljardia euroa. Julkisen sektorin velkaantuminen vähenee edelleen ja yksityissektorin velka on kohtuullisella tasolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

