Korkein oikeus ei hyväksynyt ääntenlaskun keskeyttämistä – Bidenin voitto Trumpista lähellä ratkaisevassa Pennsylvaniassa
Biden oli aikaisin lauantaiaamuna lähes 30 000 ääntä edellä republikaanien ehdokasta Donald Trumpia, kun äänistä oli laskettu yli 95 prosenttia.
Yhtenäisyyden merkitystä korostanut Biden puhui kannattajilleen myöhään perjantai-iltana paikallista aikaa. LEHTIKUVA/AFPYhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden on kasvattanut edelleen etumatkaansa ääntenlaskussa Pennsylvanian osavaltiossa.
Biden oli aikaisin lauantaiaamuna lähes 30 000 ääntä edellä republikaanien ehdokasta Donald Trumpia, kun äänistä oli laskettu yli 95 prosenttia.
Voitto 20 valitsijaa antavassa Pennsylvaniassa riittäisi Bidenille koko presidentinvaalin voittoon.
Aamulla Suomen aikaa puhunut Biden sanoi uskovansa voittoon, muttei vielä julistautunut voittajaksi.
Biden on Trumpia edellä ääntenlaskussa myös Arizonassa, Nevadassa ja Georgiassa. Viimeksi mainitussa osavaltiossa on jo päätetty laskea äänet uudelleen tasaväkisen tilanteen takia.
Mainituista neljästä osavaltiosta vain Arizonassa Trump on onnistunut kaventamaan Bidenin etumatkaa, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi nopeasti. Eroa on yhä lähes 30 000 ääntä kun yli 95 prosenttia äänistä on laskettu.
Vaikka Biden ei vielä julistautunut muodollisesti voittajaksi, hän viittasi itseensä jo presidenttinä.
"Velvollisuuteni presidenttinä on edustaa koko kansakuntaa", Biden sanoi.
Pennsylvanian ääntenlaskua ei saa keskeyttää, mutta vaalipäivän jälkeen tulleet äänet pidetään erillään
Yhdysvaltain korkein oikeus on hylännyt Pennsylvanian republikaanien pyynnön keskeyttää välittömästi niiden presidentinvaalien äänien laskeminen, jotka ovat saapuneet vaalipäivän jälkeen.
Sen sijaan oikeuden tuomari vahvisti osavaltion oikeusistuimien jo aikaisemmin tekemän päätöksen, jonka mukaan vaalipäivän jälkeen saapuneet äänet on pidettävä erillään muista äänistä.
Korkeimman oikeuden on määrä käsitellä asiaa vielä uudelleen istunnossaan, johon osallistuvat kaikki tuomarit. Päätös saattaa olla luvassa jo lauantaina.
Republikaanit ovat jo kuukausia yrittäneet kumota osavaltion päätöstä, jonka mukaan kaikki sellaiset postiäänet, jotka saapuivat perjantaihin mennessä, lasketaan mukaan. Aikaisemmin takarajana oli itse vaalipäivä.
Osavaltion oikeusistuimet eivät kuitenkaan hyväksyneet pyyntöä, minkä jälkeen republikaanit valittivat liittovaltion oikeusistuimeen.
"Pennsylvanian tulos saattaa ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin, ja on epäselvää, pitävätkö kaikki piirikunnat myöhään saapuneet äänestysliput erillään", republikaanit sanoivat vetoomuksessaan korkeimpaan oikeuteen.
Vaalimatemaatikkojen mukaan oikeuden päätös saattaa lopulta osoittautua täysin merkityksettömäksi, sillä Bidenin johto Pennsylvaniassa on niin suuri, ettei tilanne muuttuisi, vaikka oikeus päättäisi hylätä vaalipäivän jälkeen saapuneet äänet.
Myöhään perjantaina paikallista aikaa pitämässään puheessa Biden kehotti kannattajiaan kärsivällisyyteen ja kertoi, että on aloittanut varapresidenttiehdokkaansa Kamala Harrisin kanssa valmistautumisen siirtymäjaksoon ennen todennäköiseltä näyttävää tammikuun virkaanastumistaan.
Biden vakuutti kuulijoitaan erityisesti siitä, että hänen tuleva hallintonsa on valmis taisteluun koronapandemiaa vastaan.
"Haluan kaikkien tietävän, että panemme heti ensimmäisenä päivänä toimeen suunnitelmamme tämän viruksen saamiseksi hallintaan", Biden sanoi.
Entinen varapresidentti ilmaisi puheessaan myötätuntoa yhdysvaltalaisille, jotka ovat menettäneet läheisiään koronavirukselle. Hän korosti yhdessä toimimisen ja yhtenäisyyden tärkeyttä.
Puheellaan Biden teki selvän pesäeron Trumpin kampanjan taktiikkaan, jossa presidentti itsekin on puhunut vastustajistaan huijareina ja omista kannattajistaan voittajina.
"Kansakuntamme on aika puhaltaa yhteen hiileen parantuaksemme", Biden sanoi.
Trump on uhannut haastaa vaalituloksen oikeusteitse ja syyttänyt toistuvasti poliittisia vastustajiaan vaalivilpistä.
Trump varoitteli aiemmin Twitterissä vastaehdokastaan julistautumasta vaalivoittajaksi "väärin perustein". Presidentti ei kuitenkaan avaa, mitä nämä perusteet ovat.
"Minäkin voisin esittää moisen väitteen. Oikeustoimet ovat vasta alkamassa!" Trump kirjoitti.
Toisin kuin Trump antaa viestissään ymmärtää, hän itse julistautui vaalivoittajaksi jo vaali-iltana sekä toistamiseen torstaina, jolloin hän kertoi voittaneensa, jos vain hänen mielestään lailliset äänet lasketaan.
Moni Bidenille myöhemmin kääntynyt osavaltio näytti ääntenlaskun alkuvaiheessa suosivan Trumpia.
"Minulla oli niin iso etumatka kaikissa näissä osavaltioissa vaaliyönä, mutta sitten ne etumatkat katosivat kuin ihmeen lailla päivien kuluessa. Ehkä ne palaavat, kun oikeustoimemme etenevät!" presidentti kirjoittaa.
Yhdysvalloissa Valkoisen talon kansliapäälliköllä Mark Meadowsilla on todettu koronavirustartunta, kertovat useat yhdysvaltalaismediat hallinnon lähteisiin viitaten. Ensimmäisenä asiasta kertoi Bloomberg.
Meadows osallistui tiiviisti presidentti Trumpin kampanjointiin, ja hänet nähtiin muun muassa vaalipäivänä ilman kasvomaskia presidentin perheen seurassa.
Presidentti Trump itse oli pari päivää sairaalahoidossa koronavirustartunnan takia lokakuussa. Myös hänen vaimollaan Melanialla ja pojallaan Barronilla vahvistettiin myöhemmin koronatartunta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
