Populisteja oomme kaikki

Voi populismin määrää, jota viime viikon lopulla eduskunnassa kuultiin.

Monelta unohtui varoitus: kun uskoo olevansa nokkelimmillaan, on suurimmillaan myös vaara, että pilkka osuukin omaan nilkkaan.

Ihminen jakaa mielellään muille hyviä neuvoja, mutta noudattaa niitä harvoin itse. Jatkan siis kirjoittamista silläkin uhalla, että käy kuin muutamalle kansanedustajalle.

Timo Soini on populisti. Sen hän on myöntänyt itsekin.

Populismi tulee latinan sanasta populi, kansa. Populistit itse korostavat olevansa kansan asialla.

Poliittiset kilpailijat käyttävät populismi-sanaa samassa merkityksessä kuin suosion kalastelua ja kansankiihottamista. Itse he katsovat olevansa asialinjalla. Juuri sitä sanaa ei voi tosin käyttää, koska Soinin oppi-isä Veikko Vennamo ehti omia sen.

Populismiin sortuivat torstaina nimenomaan hallituspuolueiden edustajat. Soinille se oli tietoinen valinta.

Hallituksen jengi grillasi Soinia ja kilpaili, kuka on siinä nokkelin.

Kilpailemaan lähtiessä kannattaa varmistaa, että voi selviytyä kunnialla. En nousisi nyrkkeilykehään Robert Heleniuksen kanssa, vaikka saisin lyödä ensin.

Sama pätee pilkkalauluun. Soini on loistava puhuja. Muuten ei saisi populistin leimaa, ei hyvässä eikä pahassa.

Oppositiolla ei ole valtaa kuten hallituksella, mutta yksi kilpailuetu sillä on: siinä missä kardemumma maustaa puhetta oppositiossa, hallituspuolueen edustajan puheesta menee hyvä maku.

Tosikon ei kannata lähteä pilkkalaulukisaan mestaripopulistin kanssa. Mutta niin ministerit ja heidän jenginsä tekivät.

Sitähän Soini tavallisessa tilanteessa toivookin. Populismilla pelottelija on populistin asialla, hän myhäili ennen jytkyä.

Tällä kertaa hänellä oli ihan asiaa. Se vain peittyi omaan ja muiden populismiin.

Eurosta eroamisen vaikutukset pitää selvittää, Soini esitti. Pääministeri Jyrki Kataisen johdolla hallituksen jengi vaati sen sijaan Soinia kertomaan oman kantansa eurosta eroamiseen. Heti nyt.

Ymmärsinkö oikein suomen kieltä? Hallitusjengin mielestä ei tarvita selvitystä, tietoa, koko kansalle merkittävän poliittisen kannan ottamiseen.

Olin luullut ennen torstaita, että nimenomaan kokoomus korostaa päätösten perustumista tietoon eikä mutuun ja poliittisiin tavoitteisiin.

Itse olen tosin aina ajatellut, että tieto on välttämätön mutta apuväline. Päätökset ovat myös arvovalintoja. Ne ovat politiikkaa. Muutenhan ei tarvittaisi poliitikkoja lainkaan.

Suomen itsenäistymisestä olisi ennen eduskunnan päätöstä pitänyt pyytää selvitys Leniniltä, jos silloin olisi menty Soinin malliin, ulkoministeri Erkki Tuomioja leukaili.

Tuomioja veti Venäjä-korttinsa pakan alta: se vastaisi nykytilanteessa selvityksen pyytämistä pikemminkin EU-komissiolta. Luultavasti hallitus olisi siihen valmiimpi kuin Soini.

Mielestäni oli vähemmän populistista toivoa selvitystä eurosta eroamisesta kuin vaatia Soinilta kantaa ilman sitä.

Turhempiakin selvityksiä on tehty ja tehdään. Selvitystä puoltavat antaisivat kuvan, että luottavat omaan asiaansa.

Oikeasti säästöä silti on, ettei selvitystä tehdä. Hallitushan tietää jo tuloksen.

Tuki Espanjalle oli eduskunnan varsinainen ja ainoa asia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori ei nähnyt ongelmaa siinä, ettei kansanedustajilla ollut aikaa kunnolla perehtyä asiapapereihin.

Kuulin televisiosta, mitä Vapaavuori eduskunnassa sanoi. Onneksi, sillä muuten joutuisin vain kuulopuheen perusteella päättelemään, että hänen mielestään kuulopuheet riittivät lainan ja vakuuksien hyväksymiseen.

Vapaavuori ehti edellisellä viikolla epäillä vakuiden tarkoituksenmukaisuutta, mutta palasi ruotuun.

Pääministeri Katainen toisteli, että vakuiden vaatimisesta sovittiin hallitusohjelmassa. Siinä missä Soinilta vaadittiin omaa eurokantaa, Katainen pysyttäytyi hallitusohjelmassa. Oikeastaan se oli ryhdikästä: se on pääministerin tehtävä, hinta tehtävästä.

heikki.vuorela@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF