Raision toimitusjohtaja Venäjän-viennin lopettamisesta: "Teimme vastuullisen, meidän arvoihimme pohjautuvan päätöksen, rakennamme tulevaisuutta muiden vahvuuksiemme päälle"
Päätös leikkaa noin 15 prosenttia Raision liikevaihdosta.
Pekka Kuusniemi ja Mika Saarinen esittelivät kaksi vuotta sitten Raisioon nousevaa uutta tehdasta. Kuva: PasiLeino+Pasi LeinoRaisio ilmoitti torstaina keskeyttäneensä kaiken vientitoimintansa Venäjälle. Päätös leikkaa noin 15 prosenttia Raision liikevaihdosta.
Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi toteaa, että päätös perustuu yhtiön arvoihin. "Tuomitsemme Venäjän toimet."
Isoa päätöstä ei tehty yhdessä yössä, hän korostaa. "Asiat eivät ole aina yksioikoisia. Niiden vaikutuksia pitää tarkastella huolella. Päätös tehtiin harkitusti ja sellaisessa aikatauluissa, joka on mahdollistanut yön yli nukkumisen."
Raisio Oyj:n hallitus päätti peruuttaa taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2022. Uutta ohjeistusta ei epävarman tilanteen takia anneta.
Raisiolla ei ole omaa teollista toimintaa Venäjän tai Ukrainan markkinoilla. Vienti on hoidettu kohdemaissa olevien myyntiorganisaatioiden avulla.
Kuluttajatuotteiden vienti Ukrainaan jouduttiin lopettamaan heti sodan alkaessa. Venäjän kuluttajatuotevienti päättyi tiistaina ja Raisioaquan toimitukset tänään torstaina.
Kuluttajatuotteiden vienti näihin kahteen maahan on ollut noin viiden prosentin luokkaa konsernin liikevaihdosta, talousjohtaja Mika Saarinen kertoo.
Isompi merkitys on ollut Raisioaquan kalanrehujen viennillä Venäjälle.
Raisioaquan tuotannosta noin 65 prosenttia on suuntautunut Luoteis-Venäjälle. 35 prosenttia käytetään kotimaisessa kirjolohen ja siian kasvatuksessa.
Venäjälle mennyttä osuutta ei pystytä ohjaamaan muualle, Kuusniemi kertoo, joten tuotantoa vähennetään. Hän ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, johtaako tilanne esimerkiksi lomautuksiin tai työvoiman vähentämiseen.
Raision viljan käyttöön torstain päätöksellä ei ole vaikutusta, Kuusniemi vakuuttaa. Hän huomauttaa, että kalanrehuissa on viljaa erittäin vähän.
"Me olemme päinvastoin lisänneet merkittävästi viljan käyttöämme strategiamme myötä", Kuusniemi korostaa.
Päätös on tappio Itämerelle.
"Meidän kalanrehu on niin sanottua Itämerirehua", Saarinen kertoo. "Sen valmistuksessa käytettävä kalajauho tehdään Itämerestä nostetusta kalasta, ja samalla merestä on saatu poistumaan valtavia määriä fosforia ja typpeä."
Raisiolla on ollut Venäjälle erittäin pitkäaikaiset toimitussuhteet.
Kuusniemi ei lähde ennustelemaan, palautuvatko suhteet ja jos, niin millä aikataululla. "Kukaan ei osaa ennustaa, miten tästä tullaan ulos, joten parempi jättää arvuuttelematta."
"Nyt teimme tällaisen vastuullisen, meidän arvoihimme pohjautuvan päätöksen. Rakennamme tulevaisuutta muiden vahvuuksiemme päälle."
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
