Muna Foods tuo”lego”-pakkauksetkaupan munahyllyyn
Kananmunamarkkinoille on helmikuussa luvassa uutta väriä. Muna Foods – entinen Munakunta – tuo tuolloin kaupan hyllyyn munapakkaukset, jotka tyhjinä toimivat leikki-ikäisten rakennuspalikoina tanskalaisten legojen tapaan.
”Tämä on pitkästä aikaa ensimmäinen näkyvä uutuus munamarkkinoilla. Uskon, että värikäs ja huomiota herättävä pakkaus lisää kiinnostusta kananmuniin laajemminkin”, Muna Foodsin toimitusjohtaja Jan Lähde sanoo.
Uuteen pakkausmalliin Muna Foods pakkaa vapaan kanan munia Kultamuna-brändillä. Kuluttajahintaa Lähde ei suostu arvioimaan, mutta sanoo pakkauksen olevan hieman perinteistä pahvikennoa kalliimpi.
”Kananmunat ovat joka tapauksessa kuluttajille edullisia. Ei uusi pakkaus siihen sanottavasti vaikuta.”
Joka tapauksessa kyseessä on perinteisistä eroava ”premium-tuote”, jolla haetaan sekä myynnin kasvua että parempaa kannattavuutta. Muun muassa Tanskassa pakkaus on Lähteen mukaan ollut lapsiperheiden suosikki ja keräilykohde.
Kuinka muovipakkaus sopii metsien Suomessa kananmunille?
”Muovi on jo yleisin elintarvikkeiden pakkausmateriaali. Tässä lisäksi kierrätettävyys tekee muovista kestävän valinnan”, Lähde toteaa.
Vaikka pakkausmalli tuleekin Tanskasta, sillä ei ole mitään tekemistä legojen kanssa. Pakkauksen on kehittänyt Muna Foodsin kanssa samaan DLA-ryhmään kuuluva Eggs Posure.
DLA on tanskalaisten tuottajien osuuskunta. Sen omistama Dava Foods osti viime kesänä 50 prosentin osuuden suomalaisten munantuottajien Munakunnasta.
Muna Foods Oy:n kanssa samaan pakkaamoliittoumaan kuuluvat tanskalainen Hedegaard Foods, ruotsalainen Svenska Lantägg sekä virolainen Muna Foods Oü.
JUSSI MARTIKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
