HK Scan Vantaan kilpailutuksesta: Tuontilihan ansiosta pystytään tarjoamaan kotimaisia tuotteita
Lihayhtiö muistuttaa, että elintarvikeliiketoiminta on kansainvälistä.
Ilman valikoimansa monipuolisuutta HK Scanilla ei olisi yhtiön mukaan ollut mahdollisuutta kilpailla niitä toimijoita vastaan, joiden tarjoamat tuotteet perustuvat pitkälti tuontilihaan. Kuva: Jarkko SirkiäLihayhtiö HK Scan on ottanut lähettämässään tiedotteessa kantaa Vantaan kaupungin lihakilpailutukseen, jonka yhtiö voitti tarjoamalla siihen ulkomaista lihaa. MT kertoi asiasta eilen maanantaina.
HK Scan muistuttaa tiedotteessaan, että elintarvikeliiketoiminta on kansainvälistä. Hankintakilpailut ovat avoimia, ja niihin voivat osallistua mitkä tahansa ostajan asettamat kriteerit täyttävät toimijat.
"Mukana voi olla myös täysin ulkomaisia toimijoita. Julkisiin hankintoihin osallistuu suomalaista lihaa tuottavien yritysten lisäksi myös yrityksiä, joiden valikoima voi perustua joko kokonaan tai lähes kokonaan tuontituotteisiin", yhtiö huomauttaa.
Lihayhtiön mukaan julkisen hankintakilpailun kriteereistä vastaa tarjouspyynnön tekijä omaa toimintaansa säätelevän lainsäädännön puitteissa. HK Scan puolestaan vastaa saamiinsa tarjouspyyntöihin niiden kriteerien mukaan ja varmistaa samalla tuotteen riittävät määrät.
"Pärjätäkseen julkisissa hankintakilpailuissa ja pitääkseen markkinaosuutensa suomalaisilla lihamarkkinoilla HK Scanin tuotevalikoimassa on myös tuontilihaa. Monipuolisen tuotevalikoimansa ansiosta HK Scan on ollut kilpailukykyinen avoimissa tarjouskilpailuissa, ja on pystynyt tarjoamaan asiakkailleen useissa tarjouskilpailuissa tuontilihan ansiosta myös paljon kotimaisia tuotteita", yhtiö toteaa tiedotteessaan.
Ilman valikoimansa monipuolisuutta HK Scanilla ei olisi yhtiön mukaan ollut mahdollisuutta kilpailla niitä toimijoita vastaan, joiden tarjoamat tuotteet perustuvat pitkälti tuontilihaan. Lisäksi HK Scan tarjoaa kotimarkkinoiden ulkopuolelta ostettua lihaa palvellakseen asiakkaitaan ja täydentääkseen tarjontaansa tuoteryhmissä, joissa paikallisesti tuotettua lihaa ei ole saatavilla riittävästi.
Lue lisää:
HK Scan voitti Vantaan tarjouskilpailun tuontilihalla – suomalaiset tuotteet jäivät rannalle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
