Nokian Lumia-puhelimet kävivät kaupaksi odotetusti
Nokia kertoo myyneensä alkuvuonna 5,6 miljoonaa Lumia-puhelinta. Määrä vastaa analyytikoiden ennakkoarviota. Yhtiön peruspuhelinten myynti laski viidenneksen vuoden takaisesta.Matkapuhelinyhtiö Nokia julkisti tänään alkuvuoden tuloksensa. Nokian tappio ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 257 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan tappiota kertyi lähes 1,5 miljardia euroa. Yhtiön liikevaihto supistui vajaaseen 5,9 miljardiin euroon.
Yhtiön viime aikojen vaikeuksien keskellä huomio on kiinnittynyt yhtiön kassatilanteeseen. Nokia kertoi tänään, että sen käteisvarat kasvoivat viime vuoden lopusta. Kassassa oli maaliskuun lopussa 4,5 miljardia euroa.
Hetki tulosjulkistuksen jälkeen Nokian kurssi oli kuuden prosentin laskussa Helsingin pörssissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

