Kunnilla vastuu maaseudun asumisen rajoituksista
OULU (MT)
Asiallisia perusteita maaseudulle rakentamisen estämiseen ei ole, eikä laki sitä estä. Rakennuslupa on pääsääntöisesti myönnettävä, kunhan käytössä on 2 000 neliötä rakennusmaata ja tietyt ehdot täyttyvät, arkkitehti Heikki Kukkonen totesi maaseuturakentamisen seminaarissa Limingassa.
”Rakentamista pitäisi säännellä tarkemmin kaupungissa kuin maalla, eikä päinvastoin kuten nyt.”
Asumisen hiilijalanjälki on saman suuruinen kaupungissa. Ympäristön kuormitukseen vaikutetaan enemmän muilla valinnoilla kuin asuinpaikalla.
Myös johtaja Markku Tornberg MTK:sta painotti rakentamisen oikeuden ensisijaisuutta. Jos rakentamista rajoitetaan, rajoittajan on maksettava siitä korvaus.
”Korvausvelvollisuus jää kunnille, koska ne ovat toimeenpanijoita, kaavoittajia.”
Asumisen vapaus tai muut perustuslain säädökset eivät väisty, vaikka elykeskukset antavat määräyksien luonteisia ohjeita kaavoittamiseen ja ympäristöhallinto tekee kaikkensa maaseuturakentamisen vaikeuttamiseksi.
Kunnat saattaisivat joutua suuriin korvauksiin, jos joku lähtisi hakemaan oikeutta tuomioistuimista.
Tuomioistuimiin menoa Tornberg ei kuitenkaan suositellut. Hän odotti käytännön muuttuvan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
”Ainakin suurimmilta porvarillisilta puolueilta on saatava vastaus siihen, haluavatko ne rajoittaa maaseudulle rakentamista. Jos haluavat, niin siitä pitää äänestäjien tehdä johtopäätöksensä.”
Kuntien suhtautumisessa kylien rakentamiseen on suuria eroja.
Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala kertoi, että Liminkaan muuttavat ihmiset haluavat usein rakentaa kyliin, ja Liminka haluaa antaa siihen tilaisuuden.
Keskuksista sivuun asettuminen on kuitenkin asukkaan oma päätös, ja hänen pitää kantaa siitä oma vastuunsa.
”Ei pidä vaatia koulukyytiä kolmelle kilometrille eikä taajamien tasoisia palveluja kaikille kylille. Kuntien talous on tiukalla.”
Kylien suosiosta huolimatta useimmat muuttajat asettuvat taajamiin, ja taajamien tiivistäminen on myös Limingan tavoite. Mahdollisuudet vain ovat kovin rajalliset.
Kirkonkylässä rakentamisen estää arvokas kulttuurimaisema. Rautatien lähelle ei saa kaavoittaa, ei liioin valtatien. Arvokkaat maaseutumaisemat rajoittavat omalla suunnallaan. Tulva-alueille ei tietenkään saa rakentaa, eikä korkeita rakennuksia saa tehdä, Rajala luetteli.
Maaseutuasumisen kysymyksiä pohdittiin Maaseudun Sivistysliiton Uutispuuro-hankkeen tilaisuudessa keskiviikkona.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
