Suomalaisen työnpuolestapuhuja
LEHTIKATSAUS
Sanomalehti Ilkka antaisi presidentille tehtäväksi puhua suomalaisen työn puolesta.
”Presidentin roolissa voi myös selvästi sanoa, että suomalaiset, suosikaa suomalaisten tekemiä tuotteita ja palveluita. EU-maiden yhteisessä veneessä olon huomioiden ministerit eivät tuonkaltaista retoriikkaa uskalla käyttää.
Oikea on presidentin painotus myös siinä, että juhlijoita on kutsuttu Linnaan entistä enemmän ikään kuin työnsä ja ammattinsa edustajana, ei niinkään henkilönä tai vakiintuneen instituution puolesta.
Tämä korostaa sitä, ettei suomalaisten tekemiä töitä voi, eikä pidä, laittaa mihinkään arvojärjestykseen, vaan ne kaikki ovat yhtä arvokkaita.”
Aamulehti vaatii itsenäisyyspäivän pääkirjoituksessaan veteraanitukien oikeanlaista kohdentamista.
”Sotiemme veteraaneja on elossa reilut 40 000 ja hyvin usein he tarvitsevat kuntoutusta ja hoitoa.”
”Veteraanien tukien ongelmaksi on muodostunut niiden kohdentuminen. Viime vuonna käyttämättä jäi 400 000 euroa rintamaveteraanien kotipalveluihin varattua rahaa. Kunnat olivat todennäköisesti tietämättömiä uudesta tukirahoista, ja niitä palautettiin valtiolle.
Nyt on pidettävä tarkasti huolta, että jokainen kotona asuva veteraani saa kunnalta ateriapalveluihin, siivousapuun ja pyykinpesuun kohdennettua tukea. Tietoa tästä on jaettava vaikka erillisillä kirjeillä veteraaneille ja heidän omaisilleen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
