Uudenmaan ympäryskunnissa huoli Helsingin vallasta: "Edustajien käytännössä mahdotonta päästä maakuntavaltuustoon"
Uudenmaan 26 kunnanjohtajasta 23 vastustaa yhden vaalipiirin mallia. Yksi vaalipiiri keskittäisi vallan Helsinkiin.
Kuntien taloustilanne on parantunut, mutta monet pienet kunnat ovat vaikeuksissa. Kuva: Paula LiesmäkiTämän vuoden lokakuussa käytävissä maakuntavaaleissa pienten kuntien edustajien on käytännössä mahdotonta päästä maakuntavaltuustoon, arvioi pääkaupunkiseudun ympäristökuntien ryhmä kuuma-kunnat.
Siksi 16 kansanedustajaa on allekirjoittanut kuuma-kuntien vetoomuksen jakaa Uudenmaan vaalipiiri kahteen osaan eduskuntavaalien tapaan.
Se on minimivaatimus, sillä paras ratkaisu edustajien alueellisen jakautumisen kannalta olisi neljä vaalipiiriä.
Eduskuntavaaleissa Uudellamaalla on Helsingin vaalipiiri ja Uudenmaan vaalipiiri. Helsingissä on noin 650 000 ja Uudellamaalla noin miljoona asukasta. Maakuntavaaleissa koko uusimaa on yhtä vaalipiiriä.
"Kynnys päästä maakuntavaltuuston jäseneksi on poikkeuksellisen korkea Helsingin ulkopuolella asuvien ehdokkaiden kohdalla. Myös ehdokkaiden keskimääräiset kampanjakustannukset nousevat merkittävästi nykyiseen verrattuna", kansanedustajien julkilausumassa kirjoitetaan.
Uudenmaan maakuntaan kuuluu 26 kuntaa. Suurin on Helsinki. Pienimmät ovat noin kahden tuhannen asukkaan Myrskylä ja Pukkila.
Lisäksi vetoomukseen yhtyi 23 kunnan- tai kaupunginjohtajaa, eli kaikkien muiden maakunnan kuntien johtajat paitsi Helsingin, Espoon ja Vantaan.
Vuoden 2015 eduskuntavaalien äänestykseen perustuen yhden vaalipiirin malli voisi jättää jopa 17 kuntaa ilman edustajaa maakuntavaltuustossa. Ylivoimaisesti eniten edustajia saisi Helsinki.
Kansanedustajien mukaan varsinkin ensimmäisten vaalien merkitys on suuri. Ensimmäinen valtuusto asettaa askelmerkit pitkälle tulevaan. Siksi kattava alueellinen edustus olisi tärkeä. Ilman sitä osalla kunnista ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kuntia koskeviin päätöksiin.
Maakunnan toimintaa valmistelevat väliaikaishallinnot aloittavat kesäkuussa, lokakuussa ovat vaalit ja uudet 18 maakuntaa aloittavat toimintansa vuoden 2020 alussa.
Niiden vastuulle tulee esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, elinkeinoelämän kehittäminen, maakuntakaavoitus sekä maatalous.
Uudenmaan maakuntavaltuustoon valitaan 99 edustajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
