”Raision asiat mielessä joka päivä”
Päivääkään ei mene, ettenkö ajattelisi Raision asioita. Näin sanoo Paavo Myllymäki, joka johtaa Raisio-pörssiyhtiön hallintoneuvostoa.
Myllymäki sanoo kokouksiin valmistautumisen vievän kaksi tai kolme päivää. Omistajat päättävät yhtiökokouksessa palkkioista.
Nimitysvaliokunnassa Myllymäki on valmistelemassa valintoja yhtiön hallitukseen. ”Olemme onnistuneet saamaan motivoituneita ja isänmaallisia ihmisiä hallitukseen.”
Hallitus vastaa yhtiön menestyksestä ja strategiasta yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Se sparraa johtoa. Operatiiviseen johtamiseen hallitus ei puutu.
”Hallituksella on iso vastuu yhtiöstä.”
Myllymäki osallistuu hallituksen kokouksiin. Äänioikeutta hänellä ei ole. Keskusteluun voi osallistua sekä esittää kiperiäkin kysymyksiä. ”Vaihtoehtojen puntarointi ennen päätöksentekoa on yhtiössä tärkeää.”
Myllymäki pitää työnjakoa Raisiossa selkeänä, mikä auttaa yhtiötä menestymään.
Liikevaihto laski hieman viime vuonna. Tulos pysyi kohtuullisena.
”Kuulostelen omistajien ajatuksia”, Myllymäki arvioi tehtäviään.
Paavo Myllymäki työskentelee MTK-Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana.
Hän viljelee maata maatalousyhtymässä Mynämäellä.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
