Nuutajärven lasilla220-vuotiaat perinteet
Designmuseon Galleria Arabiaan tuottama Nuutajärvi 220 -näyttely keskittyy esittelemään tehtaan sarjavalmisteisia esineitä ja lasinvalmistustekniikoita alkuajoista nykypäivään asti.
Nykyisin Nuutajärvi tunnetaan ennen kaikkea Oivan Toikan lasilinnuista ja vuosikuutioista. Tehtaan maineikasta perintöä jatkavat töillään myös Nuutajärven lasitaitajat ry.
Nuutajärven lasitehdas perustettiin vuonna 1793 Urjalaan, eteläiselle Pirkanmaalle.
Aluetta halkoo Nuutajoki, jota pitkin kuljetettiin tehtaalle sen runsaasti tarvitsemaa polttopuuta lähialueen metsistä.
Tehtaan tuotanto keskittyi aluksi ajan käyttöesineisiin, ikkunalasiin ja lasipulloihin.
Tehdasta ryhdyttiin kehittämään vuonna 1851. Pian sen ympäristöön rakennettiin kokonainen kylä aikansa maineikkaimman arkkitehdin G.Th. Chiewitzin suunnitelmien mukaan. Museovirasto on nimennyt Nuutajärven valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Tehtaan valikoimaa laajennettiin, samanaikaisesti lasituotteiden kysyntä lisääntyi. Nuutajärven tehtaasta tuli myös kansainvälisesti tunnettu.
Nuutajärven lasitehdas on ollut arvostettu työpaikka, ja kyläyhteisö tiivis ja elinvoimainen. Puhaltajia palkattiin tehtaan historian alkuaikoina myös ulkomailta, kuten Keski-Euroopasta. Vaativa lasinpuhaltajan työ on periytynyt usein isältä pojalle.
Puristelasin tuotanto alkoi Nuutajärvellä 1800-luvun puolivälissä, ensimmäisenä Suomessa.
Tehdas oli tuolloin tunnettu myös näyttävästä ja vaativasta filigraanilasitekniikasta, jota ovat myöhemmin hyödyntäneet Nuutajärven omat taiteilijat, kuten Kaj Franck ja Oiva Toikka.
Sotien jälkeen Nuutajärvellä alkoi moderni kristallilasituotanto. Kristalliesineitä suunnitteli muun muassa Saara Hopea, joka tunnetaan lasistoistaan ja maljakoistaan.
1950-luvulta alkaen Nuutajärvellä on erikoistuttu värilasiin ja lasiväritekniikan kehittelyyn.
Nuutajärvellä vaikuttaneita muotoilijoita ovat Toikan, Franckin ja Hopean ohella myös Heikki Orvola, Kerttu Nurminen ja Markku Salo.
Nykyisin Nuutajärvi kuuluu Fiskars-konserniin.
MAIKKI KULMALA
Nuutajärvi 220 – Notsjö 220.
Arabian museo, Hämeentie 135, Helsinki 5.5. asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

