verkossa sanottua Paikallisuus katosi osuuskunnista
Maaseudun Tulevaisuuden verkko- ja Facebook-sivuilla keskusteltiin viikon mittaan paljon viljelijöiden pärjäämisestä ja ammatin arvostuksesta.
Lähiruokakauppias Niina Hietalahti esitti MT:n haastattelussa (”Kauppiaan neuvo: viljelijät ja pienyrittäjät, yhdistykää”, 4.7.) osuuskuntien perustamista alkutuottajien ja pienten jalostajien tueksi.
Kalevi Viio huomauttaa, että lähiruokaosuuskunta on oikeastaan vanha juttu.
”Vielä parikymmentä vuotta sitten oli ossuuskunnila tuotantolaitokset joka maakunnassa, ja syötiin lähiruokaa. Sitten kuluttajat alako huutaa tehokkuuen ja halavan eurosafkan perään. Laitokset piti laittaa aivan uuteen malliin. Olen em. syistä suurin piirtein allerginen tälle lähiruoka-asialle. Valitsen aina toki lähiruokaa, ja kotimaista. Lähiruoka on myös kaksiteränen miekka syrjäisten seutujen viljelijöitten kannalta.”
Timo ihmettelee, minne osuuskuntien aate on kadonnut.
”Näinhän juuri tehtiin 100 vuotta sitten. Ja samojen osuuskuntien pitäisi vieläkin olla hengissä muutamia konkurssitapauksia lukuunottamatta. Mihin osuuskunta-aate on kadonnut näiltä osuuskunnilta? Vai pitäisikö sanoa ’osuuskunnilta’.”
Jukka Koivulan kolumni ”Oregonissa viljelijä on sankari” sai Pia Jaakkolalta tykkäyksen lisäksi perusteellisen kommentin, josta osa tässä:
”Ei minuakaan haittaa vaatimaton toimeentulo vaan se jatkuva halveksunta ja syntipukkina toimiminen. Maatalous on sitä että 2 ihmistä sadasta pystyy tuottamaan ruokaa niin hyvin että se riittää niille 98 muulle jotka sen ansiosta pystyvät toimimaan lääkäreinä, siivoojina, opettajina, jne. Muuten meidän kaikkien aika menisi keräilyyn, metsästykseen, viljelyyn ja varastointiin henkemme pitimiksi. Pidän työstäni viljelijänä, en kaipaa mitään sankarin viittoja, haluaisin vain olla ammatteineni tasavertainen muiden joukossa. Sellainen meininki että mökkimatkalla kaupunkilaiset hihkaisisivat iloisina auton ikkunasta että tuolla se meidän oma viljelijä puksuttaa.”
Metsäuutisista luetuimpia oli juttu vaihtoehtoisesta metsänkasvatusmallista, jossa kasvatettaisiin luontaisesti syntynyttä lehtipuustoa istutuskuusikon sijaan (”Roskapuun kasvatus toisi metsänomistajalle tiliä, 1.7.).
”Leppä, Tervaleppä, Haapa, Pihlaja ym, EI ole mitään roskapuuta. Niitä on katsottava muulta kantilta kun paperiteollisuuden”, kirjoittaa Kari Rautio.
Olli J. Ojasen mukaan huonekaluvalmistajat kyselevät järeää leppää.
Riku Jutin mielestä lehtipuuston kasvatus toisi monta etua.
”Ratkeaisivat myös kuusikoiden ja männiköiden laho-ongelmat kertaheitolla. Eikä uudistamisongelmia! Metsään luontaista kiertoa: kuusi – hieskoivu (se vaivaiset 30 vuotta) – kuusi. Miksei mene päättäjille jakeluun?”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
