Saarioista ei syytetä rehulain rikkomisesta
Saarioinen Oy:tä tai sen henkilöstöä ei syytetä rehulain rikkomisesta tapauksessa, jossa yhtiön Jyväskylän teurastamolla viime syksynä lajiteltiin määräysten vastaisesti naudan suolia turkiseläinten rehuraaka-aineeksi.
Sivutuotteiden käsittelyä koskenut syyteharkinta valmistui 26. marraskuuta. Sekä Saarioinen Oy että sen vastuuhenkilöt ovat saaneet syyttäjältä syyttämättäjättämispäätöksen.
Poliisitutkinnassa viittä henkilöä epäiltiin rikoksesta.
Heistä syytteen saa ainoastaan alihankkija, joka hoiti itsenäisenä yrittäjänä Saarioisten Jyväskylän teurastamon sivutuoteosastoa.
Ilman syytteitä jäävät kolme Saarioisten vastuuhenkilöä sekä tarkastuseläinlääkäri.
Saarioista vaaditaan korvaamaan valtiolle taloudellinen hyöty, joka sille koitui määräysten vastaisesta toiminnasta. Korvauksen määrä selviää käräjäoikeuden käsittelyssä.
Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelän mukaan yhtiössä on arvioitu summan suuruutta, mutta arviota ei tässä vaiheessa haluta julkistaa.
”Odotamme käräjäoikeuden päätöstä ja toimimme sen mukaisesti. MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
