Paras äiti – vaikkei aina siltä tunnukaan

Meillä on uhma. Joka ikinen päivä taistellaan vallasta. ”Minä iso pomo, äiti pikkupomo”, ilmoittaa lapsi.

Uhmaikäisen luottamus omiin kykyihinsä on rajaton. Pieni ei vielä ymmärrä, että joitain asioita on elämässä pakko tehdä eikä kaikkea saa heti.

Kun kaksivuotias ilmoittaa päiväkodin eteisessä, ettei halua lähteä kotiin, tiedossa on henkien taisto.

Luvassa on painiottelu, jossa äiti yrittää saada lasta puettua ja lapsi kuoriutuu samaa tahtia vaatteistaan. Hiki virtaa ja posket punottavat. Molemmilla.

Erävoitto ei vielä selviä sillä, että vaatteet saadaan päälle. Ulko-ovella irrottelen neljää ovenkarmeihin tarrautuvaa raajaa. Vielä auton turvaistuimen vöitä kiinnittäessä lapsi huutaa selkä kaarella ja naama punaisena. Taas yksi erä takana, mutta onko tässä pelissä voittajia?

Vitsit ovat vähissä, kun toiset vanhemmat hakevat samaan aikaan päiväkodista aurinkoisesti hymyileviä ja mallikkaasti käyttäytyviä lapsia.

Kun illalla vielä lapsi kieltäytyy tulemasta syliin ja ilmoittaa, että isä on paras ja kulta, äidin silmissä tuntuu kaihertavan jotain kiusallista.

Välillä mielen syövereistä nousee kysymys: Olenko vain huono äiti?

Meitä huonoja äitejä piisaa tässä maassa. Virheetöntä äitiä ei varmaankaan ole. Tai jos on, hänen ei kannata tulla julkisuuteen. Joku kateellinen löytäisi parhaastakin äidistä pienen pienen vian.

Tapoja päätyä huonoksi äidiksi on kaksi: joko itse päättelee olevansa sellainen tai joku muu julistaa tuomion.

Tuomitsijoita löytyy helposti. Etenkin selän takana tai nimettöminä netin keskustelupalstoilla.

Olet huono äiti, jos lapsesi on kotihoidossa tai tarhassa, olet imettänyt lastasi suositusten mukaisesti tai syöttänyt pullosta, käytät kesto- tai kertavaippoja, puet lapsesi merkkivaatteisiin tai kirpputorilöytöihin ja etenkin, jos olet joko kotiäiti tai uraäiti.

Netin keskustelupalstoilla ilmiölle löytyy nimikin: paskamutsi.

Paskamutsi ei osaa tehdä mitään oikein. Paskamutsin pinna on kireällä, koti siivoton, lapset kiljuvat väsyneinä nälkäänsä ja seksinpuutteesta kuukausia kärsinyt mies suunnittelee salaa avioeroa. Paskamutsi ei välttämättä tunnista itseään.

Mutta jos tunnistaa, paskamutsin pahin tuomitsija löytyy peiliin katsomalla. Olisinko voinut tehdä jotain paremmin. Jaksaa enemmän.

Mutta onneksi on aina on joku huonompi äiti, jonka lapsista pitäisi vähintään tehdä lasu eli lastensuojeluilmoitus. Äiti on toiselle äidille susi.

Vaikeuksissa äitiys mitataan. Kun lapsi joutuu sairaalaan tai kiusatuksi, äidissä herää naarasleijona.

Kaikki epäilykset unohtuvat sillä hetkellä, kun suojeluvaisto herää. Omaansa puolustaa vaikka viimeiseen hengenvetoon.

Ei haittaa, vaikka lapsi on juuri edellispäivänä käskenyt äitiään menemään pois ja kertonut, että isä on parempi. Tai että äiti on vain tyhmä.

Kun varpaaseen on sattunut tai otsassa on kuhmu, lapsi huutaa äitiä. Äidin muisti on valikoiva, kun on kyse lapsesta.

Kun lapsi ensimmäisen kerran sanoo: ”Äiti on ihana”, unohtuvat kaikki epäilykset.

Ehkä olen lapselleni paras äiti. Vaikkei siltä aina tunnukaan.

Avaa artikkelin PDF