Valtiolle ropsahtaa 1,7 miljardia euroa – muista maksaa kiinteistöverosi
Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä on tänään ja toinen lokakuussa.Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä on tänään maanantaina 5. syyskuuta. Maksun tiedot löytyvät keväällä lähetetyistä kiinteistöveron tilisiirtolomakkeista, verottaja muistuttaa. Hukassa olevia maksutietoja voi kysyä esimerkiksi vero.fi:n chatista.
Kiinteistöverovelvollisia on tänä vuonna yli kaksi miljoonaa ja valtio kerää kiinteistöveroilla 1,7 miljardia euroa.
Valtio sai viime vuonna kolmen miljoonan euron lisätulot sitä, että puoli miljoonaa asiakasta maksoi kiinteistöveronsa myöhässä.
Eräpäivät ovat tänä vuonna 5.9. ja 20.10. Jos veron määrä on 170 euroa tai enemmän, maksu on jaettu kahteen erään. Toista erää varten ehtii tilata verkkopankissaan e-laskun, jos tilauksen tekee 27.9. mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

