Yksi ihminen on kuollut ja useita loukkaantunut kolmen auton kolarissa Äänekoskella
Nelostie on poikki molempiin suuntiin onnettomuuden vuoksi.Yksi ihminen on kuollut kolmen henkilöauton kolarissa Äänekoskella, kertoo Sisä-Suomen poliisi Twitterissä.
Onnettomuus sattui noin puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä Nelostiellä Liimattalassa Äänekosken ja Konginkankaan välillä.
Poliisin mukaan kolmen auton kyydissä oli yhteensä kahdeksan ihmistä. Keski-Suomen pelastuslaitos kertoi aiemmin viiden ihmisen loukkaantuneen onnettomuudessa vakavasti. Paikalle hälytettiin viisi pelastusyksikköä, kuusi ambulanssia ja lääkintähelikopteri.
Poliisin mukaan tie turmapaikalla on poikki molempiin suuntiin vielä usean tunnin ajan. Poliisi pyytää käyttämään kiertotietä Sumiaisten kautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

