HEVOSELÄMÄÄ Sodan ja rauhan hevonen
”Se on Ukko”, hihkaisivat isä ja setä yhteen ääneen. Sota oli loppunut ja Ukko palasi kotiin. Sitä ennen Ukon elämässä oli tapahtunut paljon.
Orivarsa syntyi Maaningalle Tikkalan talon talliin. Se ristittiin Ukoksi ja ehti varttua komeaksi oriiksi. Isäni kertoman mukaan siitä piti tulla talon isäntien nimikkohevonen, jolla ajettaisiin vain kylä- ja kirkkoreissut. Ori oli määrä opettaa myös kilvanajoon, koska sillä oli juoksijan lahjoja. Toisin kävi.
Sodan syttyessä tarvittiin rintamalle hevosia. Hevosottolautakunta iski silmänsä Ukkoon ja määräsi sen rintamalle isänmaata puolustamaan. Ukko lähti harja uljaasti hulmuten. Minä en lähtöhetkeä muista, sillä olin tuolloin vasta parivuotias.
Valikoinnissa Ukon vilkkaat liikkeet oli huomattu ja siitä tehtiin herrojen ratsu. Siinä tehtävässä Ukko oli koko sotareissun ja palveli herroja uskollisesti, kutakin vuorollaan.
Välirauhan aikana rintamat olivat eräässä paikassa niin lähellä toisiaan, että viholliset saattoivat näköetäisyydeltä tarkkailla toistensa toimia. Paikalla olleen suon yli oli jo rauhan aikana rakennettu niin vahva kapulasilta, että sitä saattoi ajaa hevosella.
Eräs humalainen kapteeni oli kerran hypännyt Ukon selkään ja lähtenyt ratsastamaan vihollisen linjoja kohti. Mennessään kapteeni oli huutanut, että vie Molotoville sellaisen koktailin, että koko sota loppuu.
Kapteenille kävi huonosti. Vihollisen tarkka-ampuja nappasi miehestä hengen, ja kapteenin ruumis jäi jaluksista roikkumaan Ukon selkään. Ukko oli uskollisena isännälleen seissyt koko iltapäivän kapulasillalla kuollut kapteeni selässään.
Vasta illan pimettyä omat olivat hakeneet Ukon ja kapteenin omalle puolelle.
Hevosten suojelusenkelit varjelivat Ukkoa sodassa, vaikka osasi se itsekin suojautua. Tykistökeskitysten aikana ja lentokoneiden ujeltaessa rintaman yli Ukko hakeutui metsään puiden alle. Koko sotareissun aikana ei hevonen saanut pienintäkään naarmua. Ukon muistissa sotakokemukset säilyivät sen elämän loppuun asti.
Rauhan tultua hevosia kotiutettiin vesistöjä pitkin proomuissa. Ukon kanssa samaan aikaan kotiutettu naapurin isäntä oli tuomassa hevosta kotiin. Kun proomu oli saatu kiinni Tuovilanlahden laituriin, oli isäntä hypännyt Ukon selkään ja jättänyt ohjakset löysälle kokeillakseen, osaako hevonen muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan kotiinsa.
Laiturin tuntumassa oli neljän tien risteys. Siinä Ukko oli tepastellut ja pyörinyt hetken, kunnes oli takajaloilleen nousten ja hirnahtaen lähtenyt täyttä laukkaa kotitielle. Se oli laukannut suoraan tallin ovelle ja hirnunut siellä kuuluvasti.
Ukko sopeutui nopeasti rauhanaskareisiin maatalon toisena hevosena, vaikka oli lähtenyt sotaan ilman työkokemusta. Talviset polttopuiden, heinien ja lannanajot kävivät sutjakkaasti, samoin kesätyöt toisen hevosen parina.
Erityisen mieltynyt Ukko oli kauppareissuihin, joita tehtiin muutaman kilometrin päähän. Hevosella oli kova kilpailuvietti ja se pyrki aina edelle toisista hevosista, eikä olisi millään päästänyt ketään ohitseen. Ravi oli komeaa, minkä minäkin sain monesti kokea, kun kävin lähikaupassa Ukon vetämässä liistereessä.
Sodan kokemukset olivat kuitenkin Ukon muistissa. Aina lentokoneen kuullessaan se pysähtyi, antoi irrottaa valjaat ja laukkasi lähimpään metsään puun alle. Takaisin se tuli vasta kun koneen ääni oli kaikonnut. Jos valjaita ei heti löysännyt, Ukko alkoi riuhtoa ohjaksia ja vilkuilla taivaalle.
Vuosien kuluessa Ukon askel alkoi painaa, ja tuli ratkaistavaksi, miten se päästetään hevosten taivaaseen niiden enkeleiden luo, jotka olivat sitä sodassa suojelleet.
Lopulta isä soitti teurasauton, vaikka pitkäaikaisen ja uskollisen palvelijan myyminen teuraaksi oli kova paikka.
En ollut itse kotona, kun Ukko noudettiin. Äiti kertoi myöhemmin, että Ukko oli mennyt suoraan teurasauton perään kenenkään käskemättä tai ohjaamatta. Ukko varmaan vaistosi lähtevänsä sotahevosen viimeiseen iltahuutoon taivaallisiin rauhantöihin.
JORMA TIKKANEN
Himanka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
