Harvennushakkuu avohakkuun hinnalla
Arvi Pöyhönen ihmettelee puun hinnoittelua hankintakaupoissa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoPääte- ja harvennushakkuiden hintaero on merkittävä, kymmenen euron kahta puolen kiintokuutiota kohden.
On ymmärrettävää, että pystykaupoissa harvennuksilla ja päätehakkuilla on eri hinta. Tuleehan harvennusten teko ja ajo kalliimmaksi kuin avohakkuu, jossa ei tarvitse varoa pystyyn jäävää puustoa, valikoida poistettavia puita, eikä suunnitella ajouria.
Poikkeuksen tekee hankintakauppa. Niissä myyjän tienvarteen toimittamat puut ovat ostajalle samanarvoisia siitä huolimatta, onko ne hakattu harvennuksilta tai avohakkuulta. Hakkuu- ja ajokuluthan ovat korjuun vaikeusasteesta riippumatta hankintamyyjän kuluerä, eikä firman, kuten pystykaupoissa.
Näin ollen firma voi maksaa hankintamyyjälle myös harvennuksilta päätehakkuuhinnan. Ylispuiden poistossa ja poimintaharvennuksissa saa silloin tukinkorjuullekin työpalkan.
Työn hintahan hankintakaupoissa tukkipuun osalta eniten närästää.
Omissa pikku hankintakaupoissani hintaero eri firmojen kesken väljennyshakkuissa suhteessa avohakkuuseen on ollut suurimmillaan kaksi-
toista euroa.
Väljennyshakkuun tarjouskilpailussa hankintana yhden ostajan hinnoittelu meni avohakkuuhinnoittelun mukaisesti, toisen ostajan harvennushakkuun hinnalla, ja kolmannen siltä väliltä.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
