Valtteri-myräkkä saapuu tänään iltapäivällä – ajokeli jopa hyvin vaarallinen
Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20–30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30–40 senttiä.Valtteriksi nimetty lumimyräkkä alkaa Suomessa tänään iltapäivällä. Ajokelit huononevat koko maassa lukuun ottamatta Keski- ja Pohjois-Lappia sekä Pohjois-Karjalaa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lapissa Inarin ympäristössä ajokeli voi olla kuitenkin mahdollisesti vaarallinen jo aamupäivällä.
Eri pelastuslaitokset kehottavat ulkona ja tiellä liikkujia maltilliseen käytökseen. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tviittaa, että ulkona liikkuminen kannattaisi pääkaupunkiseudulla ajoittaa tänään aamupäivään.
"Lumimyrsky lähestyy ja ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen, malttia niille jotka ovat liikkeellä. Pidetään myös pelastustiet aurattuina hälytysajoneuvoille, että apu saadaan tarvittaessa nopeasti paikalle", toivoo puolestaan Helsingin pelastuslaitos Twitterissä.
Uudenmaan alueella liikennesäätä koskeva varoitus on nostettu luokkaan hyvin vaarallinen, kertoi päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö perjantai-iltana STT:lle.
Ajokeli muuttuu Uudellamaalla äärimmäisen huonoksi iltapäivästä alkaen lumipyryn vuoksi. Varoitus on voimassa tänään kello 15:stä puoleenyöhön asti.
Ilmatieteen laitoksen sääkarttaan punaisella merkitty varoitus tarkoittaa sitä, että liikenteessä on todennäköisesti suuria häiriöitä ja liikenneyhteydet voivat olla kokonaan poikki. Onnettomuusriski on huomattava.
Lauantaina alkava myrsky kestää sunnuntaihin. Viikonlopun aikana matalapaineen keskus tuo lähes koko maahan runsaita lumisateita, voimakkaita tuulenpuuskia ja myrskyä merialueille. Viimeistään sunnuntaina lumisateiden ohella on luvassa myrskyn tasolle yltävää tuulta.
Lunta tulee viikonlopun aikana maan etelä- ja keskiosiin 20–30 senttiä, Uudellemaalle ja Satakuntaan jopa 30–40 senttiä.
Vain Keski- ja Pohjois-Lapissa sekä Pohjois-Karjalassa lumisateet jäävät muuta maata vähäisemmiksi. Lounaisrannikolla ja Turun seudulla osa sateesta voi tulla vetenä tai räntänä.
Suomen lounaisilla merialueilla tuulet yltävät myrskyksi asti ja merellä tuulee jopa yli 23 metriä sekunnissa. Rannikoilla saattaa esiintyä tuulenpuuskia, jotka yltävät yli 20 metriin sekunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonvaihteessa voi olla odotettavissa myös sähkökatkoksia.
Lentoyhtiö Finnairin mukaan runsaan lumisateen arvioidaan rajoittavan liikennettä ja vaikeuttavan muita toimintoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään ja huomenna. Yhtiön verkkosivuilla kerrotaan, että viivästykset lennoissa ovat mahdollisia ja saapuvan ja lähtevän matkatavaran käsittely voi ruuhkautua viikonloppuna.
Twitterissä Finnair suosittelee asiakkaita pakkaamaan tärkeimmät tavarat käsimatkatavaroihin ja saapumaan lentoasemalle hyvissä ajoin. Yhtiö kehottaa asiakkaita tarkistamaan lentojen ajantasaiset tiedot Finavian sivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

