Sipilä: Väliaikaisella ympäristöluvalla ei saada Talvivaaralle rahoittajaa
"Miten hallitus pystyy lunastamaan lupauksensa korvaavista työpaikoista, mikäli entinen Talvivaaran kaivos suljetetaan."
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että hän ei halua muuten arvioida tai arvostella Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä. Kuva: Kari SalonenEntisen Talvivaaran kaivoksen pitkällä olleet rahoitusneuvottelut kaatuivat Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo. Samalla hän sanoo, että ei halua muuten arvioida tai arvostella oikeuden päätöstä.
Sipilän mukaan taloudelliset edellytykset kaivoksen jatkumiselle olisi, mutta väliaikaisella ympäristöluvalla yksityistä rahoittajaa ei saada.
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo niin ikään, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös entisen Talvivaaran kaivoksen väliaikaisesta ympäristöluvasta oli ratkaiseva yksityisten rahoittajien kannalta. Soinin mukaan aina kannattaa uskoa ihmeisiin ja unelmiin, mutta realismi kaivoksen kohtalosta on "aika kylmä".
Soinin mukaan pitää toisaalta ymmärtää, että satojen miljoonien eurojen tappioita ei voi loputtomiin tehdä. Kaivoksen kohtaloa Soini pitää yhtenä surullisena tarinana Suomen kaivostoiminnassa.
Arhinmäki: Talvivaaran sulkeminen ainoa oikea ratkaisu
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki katsoo, että päätös aloittaa Talvivaaran kaivoksen alasajo on oikea. Hän ei usko, että yksityistä rahoittajaa kaivostoiminnan jatkamiseen löytyy ja vaatii valtiota etsimään ratkaisuja Kainuun työllisyystilanteeseen. Julkisia investointeja tarvitaan hänestä uusien teollisten työpaikkojen luomiseen.
Arhinmäen mielestä Talvivaara on ollut Kankkulan kaivo, johon on kaadettu rahaa lähinnä markkinointipuheiden ja katteettoman uskon varassa.
Kainuun maakuntajohtaja ihmeissään korvaavista työpaikoista
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen ihmettelee, miten hallitus pystyy lunastamaan lupauksensa korvaavista työpaikoista, mikäli entinen Talvivaaran kaivos suljetetaan.
Malisen arvion mukaan seuraavan viiden vuoden aikana maakuntaan voi syntyä tuhat uutta työpaikkaa, mutta yrityshankkeiden toteutuminen vaatii pääomaa kaksi miljardia euroa.
Valtio valmistautuu entisen Talvivaaran kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Terrafamen pyörittämän kaivoksen sulkemisen valmistelu toteutetaan tämän vuoden loppuun saakka kestävän siirtymäkauden aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
