
IL: Sota näkyy tavallisen venäläisen elämässä tulevaisuudessa entistä enemmän − varkaat puolustaneet voisaalista veitsellä
Sodan vaikutukset voivat alkaa tulevaisuudessa näkyä tavallisten ihmisten elämässä aiempaa enemmän, kun Venäjän talouskasvu hidastuu.Sodan vaikutukset ovat alkaneet näkyä tavallisten venäläisten elämässä. Pulaa on ollut esimerkiksi voista ja kananmunista.
Iltalehti kirjoittaa Moscow Timesin juttua siteeraten lokakuussa moskovalaisessa supermarketissa sattuneesta välikohtauksesta. Kaksi miestä varasti tuolloin kaupasta 25 pakettia voita. Kun myymälän työntekijä yritti puuttua tilanteeseen, häntä uhattiin veitsellä.
Iltalehden haastattelema Suomen Pankin Bofit-tutkimuskeskuksen vanhempi ekonomisti Heli Simola toteaa, että Venäjän tilanne ei kuitenkaan ole niin huono, että taloudelta menisi pohja, ja sen kyky käydä sotaa Ukrainassa loppuisi. Tämä johtuu siitä, että sota menee Venäjällä kaiken muun edelle.
Iltalehden jutussa kuitenkin ennakoidaan, että sodan vaikutukset voivat alkaa tulevaisuudessa näkyä tavallisten ihmisten elämässä aiempaa enemmän, kun Venäjän talouskasvu hidastuu.
Tähän mennessä nähtyjen voi- ja kananmunapulan lisäksi ongelmia on ollut myös lämmitysinfrastruktuurissa. Venäjä on pyrkinyt vastaamaan ongelmiin lisäämällä kananmunien tuontia ja määräämällä hintakattoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




