Isonkyrön herättäjäjuhlat alkoivat hellesäässä
Viikko sitten rippikoulunsa päättäneet Heili Miettinen, Emmi Jormunen ja Maaru Harula tapasivat viikonloppuna Isossakyrössä kavereitaan. Juha Harju Kuva: Viestilehtien arkistoISOKYRÖ (MT)
Herättäjäjuhlat Isossakyrössä alkoivat perjantaina hellesäässä.
Järjestyksessään 118. herättäjäjuhlat ovat samalla Herättäjä-yhdistyksen 100-vuotisjuhlat.
”On hienoa saada juhlat tänne. Kyrönmaa on herännäisyyden keskeistä aluetta”, toteaa juhlatoimikunnan puheenjohtaja, Isonkyrön kirkkoherra Artturi Kivineva.
Viikonlopuksi paikalle odotettiin jopa 30 000 henkeä.
Perjantaina vierailijoita oli arviolta 6 000. Lauantaina arvioitiin jo, että 30 000 kävijän tavoite ylittyy.
”Lauantai on ehdottomasti vilkkain päivä. Jos sää pysyy yhtä hyvänä, voi kävijämäärä nousta vieläkin korkeammaksi”, Kivineva arvioi perjantaina.
Vuonna 2007 käynnistyneisiin juhlavalmisteluihin on osallistunut satoja ihmisiä.
”Kuluneen vuoden aikana valmistelut ovat kiihtyneet. Kökkäläiset ovat valmistaneet rakenteita, käsitöitä ja muuta oheismateriaalia.”
Anssi ja Hilkka Pajunoja ovat osallistuneet säännöllisesti herättäjäjuhliin 1970-luvulta lähtien.
”Tultiin tänne jo ennen aamuyhdeksää. Ollaan kierrelty katselemassa keskustaa ja kirkkoja. Järjestelyt toimivat täällä hyvin”, Hilkka Pajunoja kiittelee.
Parasta herättäjäjuhlissa on Anssi Pajunojan mielestä tunnelma.
”Veisuu, lyhykäiset puheet ja tuttujen tapaaminen. Siitä se rakentuu.”
Pentti ja Leena Manninen Pieksämäeltä ovat myös kokeneita kävijöitä herättäjäjuhlilla.
”70-luvulta on täällä tullut käytyä melkein joka vuosi. Ensin käytiin lasten kanssa, nyt lastenlasten kanssa. Tämä on vuoden kohokohta”, Manniset toteavat.
Viikko sitten rippikoulusta Aholansaarelta päässeet tamperelaiset Heili Miettinen ja Maaru Harula sekä kuopiolainen Emmi Jormunen ovat ensi kertaa herättäjäjuhlilla.
Tytöt ovat Isossakyrössä tapaamassa kavereitaan.
Kaikilla on myös sukua Pohjanmaalla.
”Äsken käytiin pulahtamassa Kyrönjoessa. Illalla vuorossa on iltaveisu ja yöpiknik. Lauantaina mennään hevimessuun”, tytöt kertovat.
Kuusamolainen pappi Taina Manninen vietti yhdessä Hilkka-tyttärensä kanssa perjantaista kesäpäivää juhlakentän tuntumassa.
Hilkka laulaa herännäisnuorten kuorossa, joka esiintyy viikonloppuna.
”Vanhemmalla iällä myös seurapuheita on alkanut ymmärtää syvällisemmin”, parikymppinen nainen toteaa.
”Herättäjäjuhlat rytmittävät perheemme kesää. Näkisin, että tämä on luterilainen versio pyhiinvaellusmatkasta”, toteaa Taina Manninen.
Pappisnaisen mielestä herännäisyyden pohjavire on moniarvoinen ja avarakatseinen.
”Kirkko kohtaa nykyään uudenlaisia haasteita. Kirkon on oltava ajassa kiinni ja mentävä eteenpäin. Toimintatavat muuttuvat, mutta aate säilyy”, Taina Manninen kiteyttää.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
