Kansalaisaloite vastustaa sähkön tehohinnoittelua – vain käytöstä pitäisi maksaa
Aloite on kerännyt lähes 10 000 nimeä.
Sähköverkot on maksettu jo liittymismaksuilla, sen jälkeen asiakkaan pitäisi maksaa enää käytöstä, kansalaisaloite esittää. Kuva: Kari SalonenSähkön hinnoittelua tehon perusteella vastustava kansalaisaloite on kerännyt 9 600 allekirjoitusta runsaan parin kuukauden aikana.
Aloitteen mukaan maksuja tulisi periä sähkön kuluttajilta vain käytöstä. Sähkön käytöstä riippumattomien teho- ja perusmaksujen periminen tulisi kieltää.
Aloitteen tekijät Eero Pere Vantaalta ja Olli Happonen Helsingistä katsovat, että sähkönjakeluverkkoon liittymisestä on aikanaan maksettu merkittävät liittymismaksut, joilla verkko on pääosin rakennettu. Siksi pelkästä verkkoon kuulumisesta ei pitäisi laskuttaa, vaan vain verkon läpi kulkevasta energiasta.
Verkon haltijat käyttävät aloitteen tekijöiden mielestä alueellista monopolia hyväkseen laskuttaessaan kuluttajia korkeimman tehon mukaan.
Peren mukaan ehdotettu tehomaksu on esimerkiksi maatiloille hyvin epäedullinen. Tehomaksussa hinnoittelu perustuu asiakkaan 12 kuukauden aikana käyttämään korkeimpaan tuntitehoon eli huippukuormitukseen. Tällainen hinnoittelu on käytössä tai tulossa esimerkiksi Helenille Helsingissä.
Pere ihmettelee, miksi hinnoittelu perustuu yhteen kuluttajaan kerrallaan eikä koko verkon huippukuormituksiin.
Maataloudessa sähkökuorman eli tehon vaihtelut ovat erittäin suuria esimerkiksi viljan kuivauksen vuoksi, mikä nostaa maatilojen sähkölaskua, jos laskutus perustuu tehoon.
Siirtyminen energiankäyttömaksuun lisäisi lämpöpumppujen ja aurinkosähkön kannattavuutta, Pere sanoo.
Pere määrittelisi sähkön siirtohinnan toimitusmaksuksi siten, että sähkön siirtoyhtiön vuosiliikevaihto jaettaisiin yhtiön verkon kautta toimitettavalla energiamäärällä. Maksu peittäisi kaikki verkkoyhtiön kulut mukaan lukien sallitun tuoton.
Helsingissä toimitusmaksu olisi Peren laskelmien mukaan neljä senttiä kilowattitunnilta.
Kansalaisaloite vaatii 50 000 allekirjoittajaa kuuden kuukauden aikana, että se otetaan eduskunnan käsittelyyn.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
