Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ravit Finaalikierroksella kansainvälinen huipennus

    Pelaajat tavoittelevat lauantaina yli 333 000 euron ylimääräistä pottia, kun Seinäjoella ravataan divisioonafinaalien merkeissä. Kaiken päälle ohjelmassa on kansainvälinen Prix d’Etain Royal, joka päättää ravikierroksen.

    Kotimaisittain lausuttuna Seinäjoki-ajon paras kuittaa 60 000 euroa. Tuo summa on houkutellut ulkomailta mukaan viisi vierasta, joista vahvimpiin suosikkeihin lukeutuva Marlon Om tulee maanteitse Italiasta asti.

    Pietro Gubellinin ajaman saapasjalkamaan ravurin tuominen Pohjanmaalle perustuu pitkälti siihen, että Harri Rantanen vastaa Gubellinin tallin hevosten valmentamisesta. Marlon Om on lisäksi hevonen, joka viihtyy reissussa. Viime ajat se on kilpaillut Ranskassa, eikä menestys ole jättänyt sijaa jossitteluille.

    Suomalaisten voittohaaveet ovat aika ohuet, mutta Womanizerilla satsataan kaikin keinoin tähän kisaan ja Express Typella on tällä kaudella takana tarvittavat kaksi kilpailua, joiden myötä otteiden pitäisi terävöityä.

    Pelin varmat täytyy hakea muualta, mutta vaihtoehtoja onneksi löytyy. Tammojen omassa lähdössä hyvän paikan saanut Magical Queen on ehkä todennäköisin voittaja. Se menee koko ajan parempaan suuntaan ja päässee tällä kertaa johtoon.

    Callela Benefit kukisti Magical Queenin viime lauantaina, mutta se sai tulla Amazing Soulin vetävässä selässä ja Magical Queen sai sillä kertaa raskaamman juoksun.

    Kylmäverilähdön ruotsalaisvieras Hallsta Lotus taitaa olla suomenhevosille liian kova pala. Pohjoismaiden mestari on aloittanut kauden vahvasti ja tekaisi viime kuussa Norjassa jo huippuajan täyden matkan tasoituksessa.

    Hallsta Lotus on vauhtikestävä hevonen, jolle ei ole takarivin paikasta oikein minkäänlaista haittaa. Se voi sitä paitsi päästä sieltäkin Frankon edelle parijonoon. Franko on onnistunut sisäradan paikalta tähän asti hyvin, mutta nyt sillä on ympärillä niin monta hyvää avaajaa, ettei väylä toiselle radalle aukea välttämättä ihan heti.

    Frankon tallikaveri Tuokkolan Touho jää pois. Se oli Vermossa jo pieni pettymys, ja alkuviikosta siltä löytyi vikaa vuohisista.

    Hopeadivisioonan finaalissa voittokamppailu käydään Kati Lindsbergin kaksikon kesken. Tamilphoto on parantanut otteitaan jatkuvasti ja saattaa edetä suoraviivaisesti kärkipaikalle, minkä jälkeen Vivaldi Flevolla on tekemistä sen ohittamisessa. Vivaldi Flevo nousi viime lauantaina vauhdikkaassa päätöksessä toiseksi, eikä senkään vireessä ole moittimista.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 6 Virijori, 2 Lassikko, 11 Bokalle, 3 Villex, 1 Tesantti, 9 Calimero (12, 10)

    2. lähtö: 11 Hose Dahlia, 3 Edwin Ice, 7 Asante (6, 8)

    3. lähtö: 10 Hallsta Lotus (1, 4)

    4. lähtö: 5 Tamilphoto, 4 Vivaldi Flevo (8, 1)

    5. lähtö: 6 Tabacco Master, 10 Order By Koffe, 1 Victory Lane, 7 Bluehill’s Hero, 14 Antonio Duo, 9 All In (3, 5)

    6. lähtö: 4 Magical Queen (9, 6)

    7. lähtö: 3 Marlon Om, 8 Strong Boy D.E., 9 Renommee d’Obret, 6 Maxwell Mayday, 7 Kaffir Face, 5 Womanizer S, 2 Express Type (4, 1)

    6 x 3 x 1 x 2 x 6 x 1 x 7 = 1512 riviä = 75,60 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 15 Toto75

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Tesantti/Hannu Hietanen 2100 25,2a 42 140 7/30,5x hlo5/29,1ax 5/25,5a T 10.4.

    2 Lassikko/Tuomas Pakkanen ’’ 23,3a 59 770 5/27,2 k 3/26,3 2/25,4a

    3 Villex/Martti Lajunen ’’ 21,6a 78 390 1/27,4a 8/26,7a 2/32,2 11/26,5a

    4 Pyrypolun Dumdum/Peter Lindroos ’’ 24,1a 79 630 8/28,5x 6/27,1 5/29,3ax 10/26,1a

    5 Metkutus/Juha-Matti Paavola ’’ 26,9a 44 630 4/29,1x 3/31,7x 2/28,0x 4/28,0x

    6 Virijori/Tero E Mäenpää ’’ 24,1a 80 050 7/27,4 2/27,5 3/28,9a 3/25,5a

    7 Virin Väiski/Jani Ruotsalainen ’’ 23,3a 54 760 3/27,8 7/26,6 9/m31,8 Y 9.4.

    8 Raimat/Juha Utala ’’ 24,7a 52 030 8/28,1ax 7/28,7ax 7/30,1ax K 9.4.

    9 Calimero/Antti Teivainen ’’ 24,7a 72 060 4/27,2 1/27,5 4/29,1a 7/25,7ax

    10 Tapsan Tahti/Tapio Perttunen ’’ 24,6a 64 680 3/27,2 4/28,0 -a hpl 5/27,5

    11 Bokalle/Ari Moilanen ’’ 24,8a 56 800 2/26,2x 10/28,7x hlo4/28,9a 4/25,5a

    12 A.T. Veli/Teemu Okkolin ’’ 23,6a 64 010 2/27,1 5/28,0 2/28,9a 6/25,7a

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Zoogina/Veli Nurminen 2100 15,9a 20 815 3/19,3a 2/17,9a 4/18,0a 5/17,5a

    2 Secret Pilot/Iikka Nurmonen ’’ 16,1a 17 070 1/17,0a 5/18,1a 10/18,1a T 10.4.

    3 Edwin Ice/Tommi Kylliäinen ’’ 15,1a 14 950 7/17,2 1/17,0a 2/17,3a 2/15,1a

    4 Poissa ’’

    5 Volume Hoss/Hannu Hietanen ’’ 15,8a 21 840 9/18,0ax 4/18,0a 1/18,2a 2/17,2

    6 E.V. Divine/Veli-Pekka Toivanen ’’ 14,7a 22 130 1/19,9a 5/17,6 2/15,8a 1/17,6a

    7 Asante/Antti Teivainen ’’ 15,3a 22 290 1/17,7a 3/18,4a 2/16,0a 1/17,6a

    8 Super Model/Esa Holopainen ’’ 15,7a 21 640 4/17,5a 2/18,0a 2/18,2a 1/15,7a

    9 Magical/Ari Kela ’’ 15,8a 20 210 3/18,9a 2/17,6a 1/15,8a 5/17,9a

    10 Blue Jewel/Harri Konttinen ’’ 15,5a 22 250 1/17,9a 3/17,3a 6/18,2ax 1/17,3a

    11 Hose Dahlia/Arto Komulainen ’’ 15,0a 13 200 1/17,0a -a hpl 1/17,8a 1/15,9a

    12 Edi/Tuomas Pakkanen ’’ 13,8a 19 681 3/16,0a 9/17,8ax 7/m18,3ax Y 9.4.

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Franko/Jani Ruotsalainen 2100 23,8a 112 070 2/26,4a 1/25,5a 2/25,4a 1/24,5a

    2 Frans/Juha Utala ’’ 20,7a 230 320 7/26,6a 9/25,9ax 7/27,2 7/25,1a

    3 Hepori/Ari Moilanen ’’ 22,4a 116 390 5/26,0 1/26,1a 3/27,1x 4/26,2a

    4 Pihlajan Aaroni/Akseli Lahtinen ’’ 20,3a 233 773 4/25,4ax 4/24,2ax 3/25,7a 2/22,3a

    5 Boker/Esa Holopainen ’’ 22,2a 159 900 2/25,7 6/27,8 6/26,8a 1/26,1

    6 Marimin/Arto Hammar ’’ 21,7a 206 755 5/26,2 4/26,1x 2/24,6a H 11.4.

    7 Villiari/Hannu Hietanen ’’ 22,1a 259 365 -a hpl 1/30,9 8/31,3 12/32,3

    8 Diktaattori/Hannu Torvinen ’’ 24,6a 91 010 2/26,2 3/26,0a 6/25,0a 3/24,7

    9 B. Vilunki/Tommi Kylliäinen ’’ 21,9a 96 020 5/27,8 6/27,3x 6/26,4a -a hpl

    10 Hallsta Lotus* (SE)/Ulf Ohlsson ’’ 19,6a 728 024 1/24,0 1/27,3 1/22,9 1/25,4a

    11 Köppinen/Antti Teivainen ’’ 22,2a 152 670 9/25,9ax 2/24,9 8/28,2 5/25,0a

    12 Poissa ’’

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Road Meester/Esa Holopainen 2100 13,3a 91 520 2/17,3 1/16,3a 4/14,8a hlo4/15,7

    2 Swing King/Tuomas Pakkanen ’’ 12,6a 99 365 1/16,7a 1/15,2 4/19,2a 3/15,6

    3 Evening Star S (SE)/Aleksi Salojensaari ’’ 12,7a 69 903 9/16,0a 6/17,8a 9/16,2a 8/17,4

    4 Vivaldi Flevo (NL)/Mika Forss ’’ 13,6a 107 895 1/16,1a 6/16,9a 1/18,5a 2/15,4a

    5 Tamilphoto* (SE)/Antti Teivainen ’’ 14,1a 99 313 5/16,8a 1/17,2 1/15,7a 2/14,4a

    6 Special Juliano/Kari Alapekkala ’’ 14,2a 64 110 1/16,7a 11/16,8a 10/17,3a 6/17,4

    7 Minto’s Romeo/Mauri Jaara ’’ 13,4a 90 420 5/16,5a 2/18,6a 2/16,3a 7/17,3x

    8 Day Cruise/Kari Rosimo ’’ 12,7a 89 347 2/15,2a 6/16,3ax 11/17,8a 3/14,5a

    9 Greenheart (SE)/Tero E Mäenpää ’’ 12,8a 78 502 10/17,1a 5/19,2a 8/16,9a Y 9.4.

    10 Eyesee (US)/Hannu-Pekka Korpi ’’ 13,2a 87 398 4/17,1a 10/17,0a 4/17,2a 5/15,0a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Seinäjoki

    1 Victory Lane/Tommi Kylliäinen 3100 16,4 51 560 2/16,8a 9/17,1 8/16,8a 2/16,5a

    2 Oliver Jar/Peter Lindroos ’’ 16,2 47 170 3/16,5a 4/17,3 7/19,0a H 11.4.

    3 Benjamin Duo/Kari Alapekkala ’’ 15,5 46 056 -a hpl 1/17,3 4/16,5 1/17,0a

    4 Undercover Photo (US)/Hannu-Pekka Korpi ’’ 14,9 48 746 7/17,0a 8/16,3a 3/17,2a 6/16,2a

    5 Amazing Sunrise/Harri Koivunen ’’ 15,5 38 560 8/17,0a 3/17,2 1/19,2 4/18,1

    6 Tabacco Master (SE)/Antti Teivainen ’’ 15,3 51 165 4/16,6a 7/16,2a 8/17,5a 1/15,1a

    7 Bluehill’s Hero/Ari Moilanen ’’ 15,1 45 770 1/18,2a 4/16,0a 3/18,2a 2/15,7a

    8 Wakopa Eagle* (SE)/Hannu Hietanen ’’ 16,4 31 188 5/16,5a 0/19,8x 8/18,2a 1/17,7a

    9 All In/Mika Forss ’’ 18,3 31 621 hpl 1/16,3a 14/36,2x 2/16,7a

    10 Order by Koffe* (SE)/Akseli Lahtinen ’’ 15,3 54 643 1/17,0a 1/16,3a 2/16,0 2/19,2

    11 Baccus Fortis/Seppo Markkula ’’ 16,9 55 390 4/16,7a 2/17,9a 1/16,5a 3/15,3a

    12 Evidence Ås (SE)/Veli-Erkki Paavola 3120 14,0 402 107 2/16,9a 3/16,4a 3/17,1a 7/14,1ax

    13 Orlando Croft/Teemu Okkolin ’’ 13,9 124 979 -a hll 6/13,9 9/15,8a 8/16,8a

    14 Antonio Duo/Pekka Korpi ’’ 15,0 182 630 10/16,1a 7/16,0a 8/16,3a 2/15,5

    15 Viper Acktion (NL)/Jani Ruotsalainen ’’ 15,0 215 675 4/15,4a 7/16,3a 4/14,0a hpl

    16 Cannon Flame/Jari Kinnunen ’’ 15,9 143 645 2/18,7 4/18,2 3/16,1 7/15,8a

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Wired Explosion/Iikka Nurmonen 2100 12,2a 57 310 7/16,8a 3/19,1a 1/15,8 8/18,0a

    2 River Tempest (SE)/Mika Forss ’’ 12,7a 77 054 7/18,0a 3/16,3a 5/16,4a T 10.4.

    3 Bianca Journey/Esa Holopainen ’’ 12,6a 135 500 6/16,2 6/15,9a 5/18,9 6/15,7a

    4 Magical Queen/Pekka Korpi ’’ 10,9a 261 050 4/17,1a 7/14,4a 9/14,2a 3/14,8a

    5 Alice Laukko/Harri Koivunen ’’ 12,6a 76 050 6/18,0 3/18,3 3/15,9a 8/15,7a

    6 Elegance Kemp* (SE)/Ari Moilanen ’’ 11,6a 252 942 6/17,8a 7/16,7a 1/16,0a 5/16,2a

    7 Athene/Jarmo Saarela ’’ 14,3a 52 416 2/17,5a 2/16,5 2/17,2 3/17,1a

    8 Pandora Girl (SE)/Antti Teivainen ’’ 12,3a 55 509 4/16,0a 1/19,5 2/15,8a 1/17,9a

    9 Callela Benefit/Tommi Kylliäinen ’’ 13,1a 80 521 4/16,4a 3/16,0a 9/17,4a 2/14,3a

    10 Racerstina (SE)/Ulf Ohlsson ’’ 12,7a 130 753 1/17,5 6/18,0 1/15,6 10/17,2

    11 Amanda Duo/Jeroen van Craen ’’ 12,7a 73 622 6/14,4a 9/16,7 7/16,0a 5/15,2a

    12 Arctic Love/Hannu-Pekka Korpi ’’ 12,2a 137 267 10/16,2a 9/15,1a 6/16,6a 11/16,2a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Ugo/Akseli Lahtinen 2100 13,0a 104 510 -a hpl 1/16,6a 1/14,4a 1/15,6a

    2 Express Type/Seppo Markkula ’’ 10,5a 220 530 6/15,7a 5/15,3 4/16,1a 8/14,1a

    3 Marlon Om* (IT)/Pietro Gubellini ’’ 11,1a 260 144 1/14,7 hll 2/14,2 2/14,7

    4 Rydens Cindy (SE)/Antti Teivainen ’’ 11,8a 256 563 1/16,0a 1/16,0a k -a hpl

    5 Womanizer S (SE)/Tommi Kylliäinen ’’ 10,2a 181 365 3/13,7a 2/15,3a 1/15,6ax 2/13,6a

    6 Maxwell Mayday/Ari Moilanen ’’ 11,8a 190 110 3/13,9a 5/14,4a 4/13,1a 3/12,6a

    7 Kaffir Face* (SE)/Daniel Olsson ’’ 12,2a 162 120 0/14,4ax 1/16,1a -a hll 4/14,3ax

    8 Strong Boy D.E.*/Joakim Lövgren ’’ 10,9a 347 013 3/12,2a 2/11,6a 1/13,6a 1/12,2a

    9 Renommee d’Obret*/Philippe-Emmanuel Trible ’’ 9,5a 667 670 9/14,3 -a 6/10,5a 9/13,0

    10 Mönster (DK)/Mika Forss ’’ 12,1a 155 647 5/15,5a 2/15,9a 3/13,8a 1/15,4

    Avaa artikkelin PDF