Myrskypuuskat puhaltavat tänään Suomessa – yli 11 000 taloutta ilman sähköä
Myrsky on nyt voimakkaimmillaan Etelä-Suomessa.
Kaikilla merialueilla varoitetaan vaarallisesta tuulesta. Lisäksi vaarallisesta aallokosta varoitetaan suuressa osassa merialueita. LEHTIKUVA / Markku UlanderTuuli on tänään voimakasta ja puuskaista laajalti koko maassa. Tuulivaroituksia on annettu suuressa osassa maata Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Maan keskiosissa tuuli voi olla vaarallisen voimakasta.
Espoon Tapiolassa on mitattu 23 metriä sekunnissa puhaltava myrskypuuska, kertoo Ilmatieteen laitos. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla on mitattu puuskatuulen nopeudeksi yli 22 metriä sekunnissa. Espoon Nuuksiossa puuska on yltänyt 21 metriin sekunnissa.
Päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo, että tuulet ovat voimistuneet puolenyön jälkeen ja erityisesti aamuyön tunneilla.
Tuulet liikkuvat päivän mittaan lännestä itään. Mustalan mukaan myrsky voimistuu länsirannikolla ja maan keskiosissa puolenpäivän tienoilla. Satakunnasta Kainuuseen yltävällä alueella voi tulla myrskypuuskia, joiden voimakkuus on yli 25 metriä sekunnissa.
Etelä-Suomessa jäätäneen alle 25 metriä sekunnissa puhaltaviin puuskiin, Mustala kertoo.
Lounaasta puhaltava tuuli heikkenee lännessä myöhään iltapäivällä, mutta idässä vasta yöllä, Ilmatieteen laitos ennustaa.
Myrsky tuo mukanaan myös vesi- ja lumisateita. Etelässä sateet tulevat pääosin vetenä, mutta illasta alkaen myös räntä- ja lumikuuroina. Pohjoisessa on luvassa lumisempaa sadetta.
Sähköttä oli hieman vaille yhdeksän aikaan aamulla Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan noin 11 200 taloutta. Varhaisaamun aikana sähköttä on ollut enimmillään yli 13 000 taloutta. Sähkökatkot keskittyvät Etelä- ja Kaakkois-Suomeen.
Eilen VR ja rataliikennekeskus varoittivat, että myrskysää saattaa aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen esimerkiksi kaatuneiden puiden tai sähköratavaurioiden vuoksi. Häiriöt voivat aiheuttaa junien myöhästymisiä tai korvaavia kuljetuksia.
Lisäksi Pohjanmaalta ja Kainuusta aina Rovaniemen seudulle on annettu varoitus erittäin huonosta ajokelistä. Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä myrskyää. Esimerkiksi Hangon edustalla sijaitsen Russärön asemalla sekä Ahvenanmaan eteläpuolella Bogskärin asemalla keskituuli puhaltaa 24 metriä sekunnissa Bogskärin ja Russärön asemilla.
Kaikilla merialueilla varoitetaan vaarallisesta tuulesta. Lisäksi vaarallisesta aallokosta varoitetaan suuressa osassa merialueita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
