Juha Vidgrén Savon Sanomille: Ennakoiva talvikunnossapito puuttuu tyystin
Ponssen omistaja katsoo, että Destian ja urakoitisijoiden tulisi kyetä ennakoimaan hankalimmat päivät.
Paljon työnsä puolesta matkustava Juha Vidgrén tuntee suomalaisen tienpidon tilanteen. Ylä-Savossa liikenneturvallisuus on hänen mukaansa pahasti vaarantunut heikon talvikunnossapidon vuoksi. Kuva: Pentti VänskäMenestyvän metsäkoneyhtiö Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén on harmissaan kotiseutunsa tienhoidosta. Yhtiön tehdas sijaitsee Vieremän keskustan tuntumassa ja hän ajaa päivittäin "luistinradalla", joksi hän kuvaa Vieremältä itään johtavaa Kauppilanmäentietä.
Asiaa uutisoi Savon Sanomat, joka myös julkaisi ensimmäisenä viime viikolla protestivideon. Siinä maanviljelijä Lassi Heiskanen luisteli tiellä.
Vidgrén kertoo vaaratilanteita olevan paljon, minkä hän katsoo kertovan ennakoivan tienpidon täydellisestä puuttumisesta. Yrittäjä on huolissaan työntekijöidensä ja paikallisten turvallisuudesta.
Kun tienpidon kannalta kriittisiä päiviä on talvessa vain 10–15, aurauksen ja hiekoituksen tulisi hoitua, Vidgrén painottaa.
Yrittäjä muistuttaa, että kakkos- ja kolmosluokan teilläkin asuvat sekä niillä säännöllisesti liikennöivät maksavat veronsa ihan siinä, missä ykkösluokan teiden varrellakin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
