Taloussanomat: Kova kilpailu halvensi asuntolainoja edelleen
Pankkien marginaalit liikkuivat 0,95–1,5 prosentissa pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.
Pankkien kilpailu laina-asiakkaista on kovaa. Kuva on kuluvan vuoden asuntomessuilta Seinäjoelta. Kuva: Jyrki Johannes TervoPankit ovat kaventaneet marginaalejaan asuntolainoissa, uutisoi Taloussanomat.
Suomen Rahatiedolla teetetyn kyselyseurannan perusteella useat pankit tarjosivat elokuun alussa lainaa pienemmällä marginaalilla kuin heinäkuun alussa.
Marginaali eli pankin kate uloslainattavasta rahasta vaihteli pääkaupunkiseudulla 0,95–1,2 prosentissa. Tampereella marginaali oli korkeimmillaan 1,5 prosenttia.
Koska yleisesti asuntolainojen viitekorkona käytettävä 12 kuukauden euribor on lähellä nollaa, uusien asuntolainojen todellinen keskikorko oli elokuun alussa Suomen Rahatiedon mukaan 1,50 prosenttia.
Nooa Säästöpankin toimitusjohtajan Tommi Rytkösen mukaan pankkien kilpailu asiakkaista on edelleen kovaa, koska matalan korkotason vuoksi esimerkiksi kymmenen vuotta sitten myönnetyt 20 vuoden lainan lyhenevätkin usein 15 vuodessa. Sisään tuleva raha on saatava nopeasti uudelleen liikkeelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
