”Huonointa Pohjois-Karjalassa liikennejärjestelyt”
Puumalalaiselta kuljettajalta Teemu Viisaselta eivät työt sentään lopu, vaikka heinäkuun jälkeen moni tuttu ajoreitti jää historiaan. Perjantaina hän ajoi vielä Liperistä Heinäveden Vihtariin saakka. Jarno Artika Kuva: Viestilehtien arkistoLIPERI (MT)
Pian lakkautettavalla Joensuusta Liperin kautta Vihtariin kulkevalla linja-autovuorolla riittää puhetta julkisesta liikenteestä ja varsinkin sen surkeudesta.
”Minulla on 12 vuoden kokemus Pohjois-Karjalassa asumisesta, ja ehdottomasti huonointa täällä ovat liikennejärjestelyt. Kuljettajat kyllä ovat erinomaisia”, sanoo eläkeläinen Terttu Rönty, joka käy yhdestä kahteen kertaa viikossa Joensuusta Liperissä – ja aina linja-autolla.
”Aikataulut, jos niitä ylipäätään on, eivät ole missään näkyvillä. Aikoinaan oli yksi VR:n työntekijä Joensuussa, joka tunsi myös linja-autojen aikataulut. Häneltä piti juosta kysymään, milloin bussi lähtee”, Rönty moittii Matkahuollon huonoa tiedotuspalvelua.
Mitä sitten, kun tämä alkuiltapäivän vuoro elokuun alusta lukien lakkaa?
”Minulle äärimmäisen tärkeitä ovat kaikki linja-autovuorot, muuten joudun turvautumaan naapuriapuun tai omien poikien kuljetuksiin”, Salokylältä kyytiin hypännyt Annaliisa Pussinen vakuuttaa, eläkeläinen hänkin.
Hän joutuu käymään Liperissä terveyskeskuksessa verikokeissa kerran kuukaudessa, eikä sopivaa bussivuoroa ole nykyiselläänkään ollut. Saati sitten, kun vuoroja vielä vähennetään.
”Ainakin kiertävä taksi pitäisi Liperiin saada meitä autottomia varten”, Pussinen toivoo.
Ylämyllyn taajamassa bussia odottelemasta tavoitettu 17-vuotias Outi Puhakka tuumii, että ilman tätä vuoroa yhteyksien väliin jää yli neljän tunnin tauko.
Hän käy 14 kilometrin päässä kirkonkylässä usein siskonsa ja kavereidensa luona. Tällä kertaa matkan syy oli siskon kissanhoito.
Soisalon Liikenteen kuljettaja Teemu Viisanen on myös sitä mieltä, ettei kyseistä vuoroa kannattaisi lakkauttaa, koska Joensuun ja Liperin välillä saattaa kouluaikaan matkustajia olla usein jopa 30. Tällä kertaa heitä on vain kymmenkunta.
”Heinäveden Vihtariin taas matkustaa kesäaikaan mökkiläisiä ja lomalaisia”, Viisanen tietää.
Hänen omaa työtilannettaan Itä-Suomesta lakkautettavat linjat eivät hetkauta, koska ajovuoroja on myös lisätty Varkauden suuntaan.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
