Unicef: Koulua vaille jäävien lasten määrä kasvussa
67 miljoonaa lasta elää äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2030
Timbuktulaiskoululaisia kokoontumassa koululle ennen aamun oppitunteja. Koulutusta vaille jäävien lasten määrä on kasvussa maailmanlaajuisesti, raportoi Unicef. Kuva: Lehtikuva/AFPKoulun ulkopuolelle jäävien lasten määrä on kasvanut jo viiden vuoden ajan, ilmenee Unicefin Maailman lasten tila -raportista. Lapset eivät myöskään opi koulussa riittävästi. Kaksi viidestä lapsesta maailmassa ei alakoulun lopettaessaan osaa lukea, kirjoittaa tai laskea peruslaskutoimituksia.
"Tutkimukset osoittavat, että heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin investoiminen kannattaa sekä yksilön että valtion tasolla. Jokainen lisävuosi koulussa kasvattaa henkilön aikuisuudessa ansaitsemia tuloja noin kymmenellä prosentilla", raportissa todetaan.
YK:n lastenjärjestön raportti painottaa, että maailman pitää keskittää ponnistelunsa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseen.
Monet YK:n kehitystavoitteet jäävät saavuttamatta, jos nykyinen kehitys jatkuu: 167 miljoonaa lasta elää äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2030. Vuosina 2016–2030 noin 69 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kuolee syihin, jotka olisivat helposti estettävissä.
Raportti kokoaa yhteen maailman valtioiden lapsia koskevat tilastot ja tärkeimmän tutkimustiedon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
