Kainuussa epäilty laiton rajanylitys: mökkien omistajia pyydetään tarkistamaan omaisuutensa
Suomussalmella kiinni otettujen kahden henkilön hallusta löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa. Rajavartiosto selvittää tapahtumia valtionrajarikoksena.
Kainuun rajavartiosto tutkii tapahtunutta epäiltynä valtionrajarikoksena. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.Kainuun rajavartiosto otti lauantai-iltana Suomussalmen alueelta kiinni kaksi ihmistä, joiden epäillään tulleen laittomasti rajan yli maastoitse Venäjältä Suomeen. Asiasta kertoo Rajavartiolaitos.
Kiinni otetut ovat hakeneet Suomesta turvapaikkaa. Rajanylityskohdalla ei ole itärajan esteaitaa.
Rajan ylittäneiltä takavarikoitiin varastettua tavaraa, minkä vuoksi Perangan Pyhäjärvellä mökkien omistajia pyydetään tarkistamaan mökkinsä ja irtaimistonsa.
Rajavartiosto on ollut tapauksesta yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.
Kainuun rajavartiosto tutkii tapahtunutta epäiltynä valtionrajarikoksena ja jatkaa asian selvittämistä.
Esimerkiksi kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalan rajavartiosto tiedotti tutkivansa tapausta, jossa kahden ihmisen epäiltiin ylittäneen laittomasti rajan Venäjältä Suomeen Ilomantsissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


