MTK:n Marttila hömppäheinien tuista: "Kohdentaminen ei mennyt oikein"
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila varoittaa syyllistämästä yksittäisiä viljelijöitä siitä, että nämä ovat valinneet taloudellisesti houkuttelevia tukimuotoja.MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ymmärtää hömppäheinätukien aiheuttamaa närkästystä.
”Virheitä on tehty. Kohdentaminen ei ole mennyt oikein kaikkien tukien kanssa.”
Hän muistuttaa, että nykyisen ympäristökorvausjärjestelmän valmistelussa MTK:n johtokunta kannatti tuen voimakkaampaa kohdentamista Itämeren suojelun kannalta keskeisille alueille Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
Marttila varoittaa kuitenkaan syyllistämästä yksittäisiä viljelijöitä siitä, että nämä ovat valinneet taloudellisesti houkuttelevia tukimuotoja kuten luonnonhoito- tai monimuotoisuuspeltoja.
”Jokainen tila tekee omalta kannaltaan järkeviä ratkaisuja.”
MTK:n nokkamies kannustaa keskusteluun eri tukimuotojen järkevyydestä, kun EU:n maatalouspolitiikan seuraavaa uudistusta pohjustetaan.
”Varmaan kaikkien viljelijöiden tahto on, että tuki tulisi toiminnasta, joka oikeasti tuo tuotteita markkinoille.”
Marttila on iloinen, että osa maidontuottajista sanoo pärjäävänsä nykyisillä tuottajahinnoilla.
”Hyvin pärjääviä tiloja on vaan aivan liian vähän.”
”On selvää, että moni tila kaatuu nykyisessä kriisissä. Tukipaketti voi kuitenkin lievittää tilannetta.”
Lue lisää:
Luonnonhoito- ja monimuotoisuuspellot sekä suojavyöhykkeet kattavat 10 prosenttia peltoalasta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

