Venäläismatkailija suosisilähiruokaa jos löytäisi sitä
Useimpien venäläismatkailijoiden mielestä suomalaiseen keittiöön pätee määritelmä ”tuntematon, mutta kiinnostava”, ilmenee FoodRus-hankkeen haastattelututkimuksen tuloksista.
Venäläiset pitävät suomalaista ruokaa laadukkaana, mutta kaipaavat tuotepakkauksiin nykyistä enemmän tietoa venäjäksi.
He pitävät paikallisten elintarvikkeiden tunnistamista hankalana. Niiden ostoa helpottaisi selkeä merkintä sekä keskitetty ostopaikka.
Venäjällä paikallisuus mielletään etenkin tuoreudeksi ja paikallisiin tuottajiin luotetaan.
Suomessa moni venäläinen mieltää paikallisuuden suomalaisuudeksi. Paikalliset ruokatuotteet löydetään Suomesta yleensä venäläisten ystävien suositusten perusteella.
Venäläismatkailijoiden luottamus venäläisen ruuan alkuperään, aitouteen ja laatuun on selvityksen mukaan heikko.
Matkailijat arvostavat vahvasti suomalaista ruokaa ja pitävät sen tuottajia sekä valvontaa luotettavina. Näistä syistä ruokaa ostetaan sekä loman aikana että viemisiksi kotimaahan.
Kaikkein laadukkaimpina pidetään suomalaista maitoa ja maitotuotteita sekä kalaa ja kalatuotteita.
Suomalaisuutta kaivataan myös ravintoloihin. Venäläiset haluaisivat tutustua suomalaiseen keittiöön ja saada paremmin tietoa paikallista ruokaa tarjoavista ravintoloista.
Lisäksi ravintoloissa käyntiä lisäisi edullisempi hintataso.
Eniten ruokapalveluja Suomessa käyttivät 18–35-vuotiaat venäläismatkailijat ja vähiten yli 60-vuotiaat.
Venäläismatkailijoiden käsitys luomusta eroaa melko paljon suomalaisesta.
Luonnonmukaisiksi mielletään yleisesti omilla palstoilla kasvatetut tuotteet sekä luonnollinen ruoka, jossa ei ole kemikaalijäämiä tai geenimuunneltuja osia.
Suomessa käytettävä tuotantojärjestelmä sekä siihen liittyvät valvonta ja sertifiointi ovat venäläisille tuntemattomia.
Luonnonmukaisten elintarvikkeiden terveysvaikutuksia venäläismatkailijat pitävät kuitenkin ilmeisinä. Lisäksi luomuun liitetään yleisesti hyvä maku sekä tuoreus.
Ympäristöargumentit ja eläinten hyvinvointiin liittyvät osa-alueet ovat vähemmän tärkeitä.
Venäläisiä kiinnostaa myös suomalainen luomu, mutta sen lisäarvon ymmärtämistä voi hankaloittaa suomalaisen tavanomaisen tuotannon ekologinen ja puhdas imago.
Helmikuun lopussa päättyneen yli kaksivuotisen FoodRus -hankkeen tavoite oli ymmärtää venäläisten matkailijoiden käsityksiä, kokemuksia ja tietoisuutta ruuan paikallisuudesta, luomusta, ympäristöystävällisyydestä sekä ruokapalveluista.
Hankkeessa haastateltiin runsaat 140 Etelä-Savossa tavattua venäläismatkailijaa sekä joukko matkailuyrittäjiä.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
