Päivän kysymys Joko kurjet ja hanhetmuuttavat?
Sään kylmeneminen syksyllä saa yleensä kurjet ja hanhet muuttamaan.
Joko muutto on vauhdissa, hankekoordinaattori Timo Metsänen Bird Life Suomesta?
Sää ja myötätuuli ovat ihan ratkaisevia muutossa. Viikonloppuna, sunnuntaina–maanantaina, tapahtunut ilmavirtojen kääntyminen pohjoisen puolelle on laukaissut muuttoa laajasti. Liikenteeseen on lähtenyt kurkia, arktisia hanhia ja vesilintuja Vienanmereltä Suomen läpi.
Ilmassa on siis aika viuhke?
Ensiaalto on ohittanut Suomen. Osa linnuista on jäänyt Pohjois-Karjalaan ja Kymenlaaksoon paikalleen. Muutto jatkuu ja lintuja menee tasaisena virtana läpi Suomen.
Onko nähty ennätyksiä?
Tänä syksynä tämä oli ensimmäinen iso näkyvien lintujen muutto. Mutta ennätyksistä ei voi puhua.
Mikä muutoin on muuttavien tilanne?
Suomi on myös tyhjentynyt hyönteissyöjistä. Yöllä muuttavien uunilintujen ja sieppojen ja tämäntyyppisten päämuutto on ohi ja määrät ovat jo pienet.
Nyt muuttajiin mukaan tulee rastaita ja punarintoja. Yötaivaalta voi kuulla punakylkirastaiden ja laulurastaiden ääntä.
Tämän syksyn vaelluslintupuolella närhillä, helmipöllöillä ja hiiripöllöillä on vaellusta ja niitä on nähty länsi- ja etelärannikolla normaalia enemmän.
Vielä on seurattavaa?
Muutto on normaaliaikatauluissa.
Joutsenet lähtevät ehkä loka–marraskuussa. Keskimäärin ne ovat täällä vielä pitkään.
Seuraavana viikonloppuna 5.–6. lokakuuta järjestetään Euroopan laajuinen muuttolintujen tarkkailutapahtuma Euro Birdwatch.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
