Lappiin valmistui 4G -yhteisverkko
DNA ja Sonera ovat toteuttaneet yhteisverkon Pohjois-Suomeen.Loppukeväällä 2015 aloitettu yhteisverkon rakentaminen Lapissa on valmistunut, ja koko Lappi on nyt yhteisverkon kuuluvuusalueella. Yhteisverkko on rakentanut yli 600 tukiasemaa Pohjois-Suomeen.
Yhteisverkko on DNA:n ja Soneran yhteishanke, joka mahdollistaa kattavammat ja huippunopeat tietoliikenneyhteydet myös haja-asutusalueille. Yhteisverkko monikymmenkertaistaa tiedonsiirtonopeuksia uusimman sukupolven 4G -teknologian myötä.
"Kahden operaattorin taajuudet ja resurssit yhdistämällä pystyimme toteuttamaan tuplasti nopeamman 4G-verkon. Rakensimme Lappiin satoja uusia tukiasemia, mikä on parantanut kuuluvuutta merkittävästi. 4G-laitteiden lisäksi kuuluvuus on parantunut myös 2G- ja 3G- laitteilla", kertoo Suomen Yhteisverkko Oy:n toimitusjohtaja Antti Jokinen.
Yhteisverkon rakentaminen alkoi loppukeväällä 2015 Kuusamosta. Kesän aikana yhteisverkko eteni Itä-Lappiin, syksyn aikana valmista tuli Pohjois-Lapissa, talvella rakennettiin Länsi-Lappi ja nyt valmistui Etelä-Lappi sekä Pudasjärven alue Pohjois-Pohjanmaalla.
Kaikkiaan yhteisverkko on tuonut kokonaan uudet yhteydet noin 200 000:lle Pohjois-Suomen asukkaalle, niin taajamiin kuin syrjäseuduillekin. Yksistään Lapissa yli 180 000 ihmistä on nyt yhteisverkon kuuluvuusalueella.
Yhteisverkossa on tukiasemia, joissa tiedonsiirron maksiminopeudet ovat taajamissa paikoin jopa 450 megabittiä sekunnissa. Taajamien ulkopuolella maksiminopeus on 150 megabittiä sekunnissa.
"Käytännössä kaikkein syrjäisimpienkin alueiden tietoliikenneyhteydet ovat nopeutuneet yhteisverkon ansiosta huomattavasti. Yhteisverkko on tuonut hyvät ja toimivat yhteydet lukuisille Lapin asukkaille", sanoo Jokinen.
Operaattoreiden yhdessä toteuttaman verkon on tarkoitus kattaa vuoden 2016 loppuun mennessä noin puolet Suomen pinta-alasta ja sen alueella asuu noin 15 prosenttia väestöstä.
"Nyt kun rakennustyöt on saatu Lapissa valmiiksi, jatkuu verkon kehitys ja ylläpito alueella normaalien operatiivisten prosessien puitteissa. Yhteisverkon rakennustyöt jatkuvat puolestaan seuraavaksi Itä-Suomessa", kertoo Jokinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

