Danske Bank ennustaa ensi vuodelle jo 2,3 prosentin kasvua
Pankki arvioi, että Suomen talouden elpymistä tukee vahva talouskehitys maailmalla ja maailmankaupan kysyntä, joka on saanut investointeihin vauhtia.Danske Bank ennakoi Suomen talouskasvun jatkuvan vauhdikkaana myös ensi vuonna. Pankki korottaa ensi vuoden talouskasvuennustetta puolella prosenttiyksiköllä 2,3 prosenttiin.
Tälle vuodelle Danske ennustaa 3,1 prosentin kasvua. Vuonna 2019 Suomen talouden kasvuvauhti on Dansken arvion mukaan 1,9 prosenttia.
Suomen talouden elpymistä tukee vahva talouskehitys maailmalla ja maailmankaupan kysyntä, joka on saanut investointeihin vauhtia. Ensi vuoden jälkeen kasvu alkaa hidastua, pankki arvioi.
"Yhtä ripeää kasvua on viimeksi nähty finanssikriisin jälkeisestä pahimmasta tuotantokuopasta palauduttaessa", totesi Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.
Kuluttajille on luvassa hyviä uutisia ensi vuonna, sillä talouskasvu parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja, mutta korot pysyvät edelleen alhaisina.
Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki ennakoi, että maailmantalouden kasvun muuttuu hivenen hitaammaksi ainakin kahdessa keskeisessä talousveturissa.
"Yhdysvalloissa ja Saksassa kasvu on kestänyt jo kahdeksan vuotta, ja työmarkkinat kiristyvät vähitellen. Muualla maailmassa resurssirajoitteet eivät ole vielä yhtä suuri ongelma, ja yritysten investoinnit pönkittävät nousun jatkumista", Kuoppamäki kuvailee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

