
Sää on koleaa – öisin on pakkasta lähes koko maassa
Kevään eteneminen hidastuu tällä viikolla koko maassa, kun pohjoisesta virtaa kylmää, mutta melko kuivaa ilmaa. Lähiöinä on hyvä suojata kevätkasveja, koska lämpötila laskee öisin etelää myöten laajalti pakkaselle.
Sää on tällä viikolla tavanomaista kylmempää. Öisin lämpötila laskee lähes koko maassa pakkaselle, Lapissa pakkasta voi olla jopa -10 astetta. Kuva: Pekka FaliTänään tiistaina vähäisiä lumi- ja räntäkuuroja tulee itäpainotteisesti monin paikoin, lännessä on poutaisempaa. Lumikertymät jäävät vähäiseksi, mutta ajokeli voi paikoin muuttua huonoksi maan itäosassa lumi- ja räntäsateen vuoksi.
Pilvisyys vaihtelee päivällä enimmäkseen puolipilvisestä pilviseen, illaksi ja yöksi sää selkenee koko maassa. Huomenna keskiviikkona korkeapaine vahvistuu Suomen päälle ja sää on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen, jokunen räntä- tai lumikuuro voi edelleen tulla aivan idässä.
Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu edelleen ja sää pysyy koleana. Torstaina pilvisyys lisääntyy lännestä ja illalla sekä yöllä sateen todennäköisyys kasvaa koko maassa, Lapissa sade tulee lumena, mutta etelämpänä näillä näkymin enimmäkseen vetenä.
Sää on tällä viikolla tavanomaista kylmempää. Päivisin lämpötila on 5 ja 12 asteen välillä, idässä ja pohjoisessa -2 ja +6 asteen välillä. Öisin lämpötila laskee lähes koko maassa pakkaselle, Lapissa pakkasta voi olla jopa -10 astetta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



