Luomun myynti kasvoi neljänneksen
Suomessa myytiin viime vuonna luomutuotteita 202 miljoonalla eurolla, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Pro Luomu ry:n tekemä arvio perustuu kaupparyhmiltä viime vuoden myyntiluvuista kerättyihin tietoihin.
Luomun myynti kasvoi selvästi ripeämmin kuin ruuan kokonaismyynti. Päivittäistavarakaupan keskimääräinen kasvu oli viime vuonna 5,3 prosenttia.
Luomun markkinaosuus nousi toissa vuoden 1,3 prosentista 1,6 prosenttiin. Kysyntä on vahvinta pääkaupunkiseudulla, missä luomun markkinaosuus oli 2,5 prosentin luokkaa.
Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila on tyytyväinen lukuihin. Hän toteaa, että tällä vauhdilla saavutetaan alan kasvutavoite eli luomun myynnin nostaminen 330 miljoonaan euroon vuoteen 2015 mennessä.
”Kuluttajat valitsevat luomua puhtauden, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin sekä läpinäkyvän tuotantoketjun takia. Uskon, että ne ovat tänä vuonna vähintään yhtä tärkeitä asioita kuin viime vuonna”, Kottila pohtii.
Suomen ostetuin yksittäinen luomutuote on luomumaito. Kaupan mukaan lähes viidennes luomun kokonaismyynnistä tulee nestemäisistä maitotuotteista.
Hedelmien ja vihannesten osuus luomumyynnistä on samaa luokkaa, noin 19 prosenttia. Tuoreita leipomotuotteita on luomumyynnistä lähes 10 prosenttia.
Nielsen kuluttajapaneelin keräämien tietojen mukaan luomun markkinaosuus on muutamissa tuoteryhmissä selvästi suurempi kuin luomun kokonaismarkkinaosuus, 1,6 prosenttia.
Luomuhiutaleiden markkinaosuus omassa tuoteryhmässään on yli 10 prosenttia, luomuruokaöljyn lähes saman verran ja luomukananmunien runsaat 8 prosenttia. Ruisleivistä noin 5 prosenttia on luomua.
Luomutuotteiden markkinaosuutta vähentää edelleen valikoiman niukkuus, Kottila sanoo.
”Luomutuotteiden valikoima on pieni tai olematon isoissa tuoteryhmissä kuten liha ja lihavalmisteet, makeiset ja pakasteet”, hän muistuttaa.
Pro Luomu on luomualan yhteistyöjärjestö. Siinä on noin 40 jäsentä, jotka edustavat ruokaketjun toimijoita tuottajista kauppaan ja ammattikeittiöihin.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
