MT:n someäänestyksen tuomio: Mikko Kärnä ulos keskustasta — tervetuloa Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen ja Mikko Kärnä eivät näytä mahtuvan samaan puolueeseen. MT:n Facebook-ryhmässä asiasta äänesti reilusti yli tuhat.
MT järjesti Facebook-sivuillaan leikkimielisen äänestyksen Paavo Väyrysen ja Mikko Kärnän välillä. Väyrynen voitti täpärästi. Kuva: Kuvitus: Juho LeskinenMT:n someäänestyksen enemmistön mielestä veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen kuuluu keskustaan ennemmin kuin kansanedustaja Mikko Kärnä.
MT kysyi keskiviikkona Facebookissa kumpi kuuluu keskustaan: Väyrynen vai Kärnä? Leikkimieliseen äänestykseen on osallistunut noin vuorokauden aikana lähes 1 400 vastaajaa. Tulos on tiukka sillä runsaat 600 vastaajaa puoltaa Kärnää ja runsaat 700 Väyrystä.
Kyselyyn voi edelleen vastata.
Lappilaispoliitikkojen taistelu sai alkunsa, kun Väyrynen kertoi keskiviikkona harkitsevansa paluuta keskustan jäseneksi. Kärnä vastasi nopeasti twitterissä harkitsevansa itse eroa keskustasta, jos Väyrynen hyväksytään uudelleen jäseneksi. Miehet eivät siis näytä mahtuvan samaan puolueeseen.
Lisää valoa asiaan saadaan maanantaina, kun Väyrynen kertoo tarkemmin suunnitelmistaan uuden kirjansa julkistustilaisuudessa.
Lappilaispoliitikot ovat taistelleet samoista äänestäjistä myös tosielämässä. Eduskuntavaaleissa 2015 molemmat olivat ehdolla Lapin vaalipiirissä. Kärnä jäi tuolloinkin toiseksi 3 205 äänellä Väyrysen saadessa 6 889 ääntä.
Kärnä kuitenkin nousi varasijalta Arkadianmäelle, kun Väyrynen ei ottanut paikkaansa vastaan, vaan jatkoi kauttaan Euroopan parlamentissa. Kesällä 2018 Väyrynen palasi eduskuntaan ja tiputti Kärnän eduskunnasta.
Viime kevään eduskuntavaaleissa Kärnä valittiin Lapista suoraan eduskuntaan. Seitsemän tähden listalla Uudeltamaalta eduskuntaan pyrkinyt Väyrynen jäi silloin rannalle.
Facebook-äänestys Maaseudun Tulevaisuuden Facebook-ryhmässä
Lue lisää aiheesta:
Paavo Väyrynen harkitsee paluuta keskustaan — kertoo lisää maanantaina
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
