Puolustusvoimat peruu valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraatin
Presidentin kansliasta kerrottiin eilen, että perinteistä itsenäisyyspäivän vastaanottoa Presidentinlinnassa ei tänä vuonna järjestetä.
Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestettiin viime vuonna Tampereella. Kuva: LEHTIKUVA / KALLE PARKKINENPuolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati Porissa on peruttu koronavirustilanteen takia. Päivää juhlitaan vaihtoehtoisella tavalla, josta kerrotaan myöhemmin.
Puolustusvoimien mukaan itsenäisyyspäivänä voidaan järjestää paikallisia tilaisuuksia epidemiatilanne huomioiden. Ulkoilmassa voidaan järjestää esimerkiksi lipunnosto- tai seppeleenlaskutilaisuuksia. Myös ansiomitalien jakoa tai ylennyksiä varten voidaan järjestää tilaisuus.
Presidentin kansliasta kerrottiin eilen, että perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa on tänä vuonna peruttu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
