Kokoomuksen voittoputki jatkui
Presidentinvaalit 2012 voittanut Sauli Niinistö sai Pekka Haavistosta vaalien toisella kierroksella vain muodollisen vastustuksen. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistovuosi 2012
Kokoomuksen toive toteutui, kun Sauli Niinistö ilmoitti kesäkuussa 2011 toistamiseen olevansa käytettäväksi puolueensa presidenttiehdokkaana tammikuun presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.
Presidentinvaaliasetelma alkoi hahmottua kesän 2011 jälkeen. Vaalikampanjoinnin etenemistä seurattiin tasaisesti eri tiedotusvälineiden tilaaminen mielipidemittausten johdolla.
Mittausten päätrendi ei juurikaan muuttunut kesä–tammikuun aikana. Kiistaton tosiasia oli, että Niinistö oli koko ajan vaalien selkeä voittajasuosikki.
Tosin viimeisten kuukausien aikana suosio laski tuntuvasti. Esimerkiksi TNS Gallupin mittaukset Helsingin Sanomissa lupasivat Niinistölle äänistä lokakuussa 50 prosenttia ja tammikuussa vastaavasti 39 prosenttia.
Ennakkosuosikin asema ei ollut vaalikampanjan edetessä juuri uhattuna. Toiselle kierrokselle Niinistö sai vastaan todellisen vaalien yllättäjän, vihreiden Pekka Haaviston.
Ennen kuin edes Niinistön haastaja oli tiedossa, toisen kierroksen asetelmia tahdittaneet mittaukset ennakoivat suosikille selkeää voittoa.
Niinistö sai lopulta helpon vastustajan. Tiedossa oli, että etenkin suuri osa keskustan äänestäjistä siirtyisi kokoomusehdokkaan tueksi. Näin kävinkin.
Vaalien toisella kierroksella Haavisto sai yli miljoona ääntä. Hän keräsi etenkin Suomen vasemmiston äänet. Silti eroa Niinistöön kertyi peräti 724 000 ääntä.
Voitto oli Niinistölle harvinaisen selvä.
Presidentinvaalien alla gallupien merkityksestä väiteltiinkin kovasti. Ilmapiirimittausten rooli nousi suureen arvoon, kun ensimmäisen kierroksen kisa toisesta finaalipaikasta alkoi tiivistyä.
Kaksi ehdokasta pystyi kampanjallaan selkeästi nostamaan kannatustaan. Keskustan Paavo Väyrynen kiersi vimmatusti Suomea ja kampanjan Paavo-mukista tuli vaalien ykköstuote.
Vähitellen joulu–tammikuun aikana Väyrysen kenttätyö alkoi näkyä myös hänen kansansuosiossaan.
Saman imuun pääsi myös vihreiden Haavisto. Hänen kampanjansa internetin sosiaalisessa mediassa toi hänelle myönteistä julkisuutta. Myös maakunnissa Haavisto alkoi tulla lehtien välityksellä tutuksi suomalaisille.
Mielipidemittausten vuoksi julkisuudessa kisattiin ja arvuuteltiin, kuka olisi mieluisin ehdokas kestosuosikki Niinistö vastaan.
Pohdinta toisen kierroksen inhokkiehdokkaasta heijastui mitä ilmeisimmin äänestäjien käyttäytymiseen.
Vaalitaktikointi saattoi siis vaikuttaa Väyrysen putoamiseen toiselta kierrokselta. Puolestaan monet demariäänet valuivat Haavistolle, ja se näkyi SDP:n suosiossa. Haavisto voitti Väyrysen lopulta runsaan 38 000 äänen erolla ja eteni finaaliin.
Presidentinvaalien yllättäjiin kuuluu SDP:n ehdokas Paavo Lipponen. Myöhään käynnistynyt kampanja ei päässyt kunnolla koskaan vauhtiin.
Ehdokas oli vedossa ja kampanjan puitteet kunnossa, mutta silti Lipposen vetovoima ei riittänyt. Monelle demarille vihreiden tarjoama vaihtoehto kelpasi paremmin. Lipponen oli omilleen sittenkin liian ”pelottava” ehdokas.
Alavireisyys näkyi jo ensimmäisissä mittauksissa. Lipponen sai vain 4–7 prosentin kannatuksen.
Vaisu kampanja-alku heijastui pian demareihin, eikä isoa ongelmaa pystytty myöntämään. Ainakaan mahdolliset korjausliikkeet eivät tuottaneet toivottua tulosta.
Kolmen vuosikymmenen demaripresidenttien putki päättyi todelliseen rimanalitukseen. Jos Lipponen olisi päässyt vaalien toiselle kierrokselle, demarien vaalitulosta olisi voinut luonnehtia hyväksi.
Perussuomalaiset eivät missään vaiheessa innostuneet presidentinvaaleista.
Timo Soini sai mahdollisuutensa, mutta kampanja ei tehonnut äänestäjiin.
Tuloksena oli vain puolet taannoisesta eduskuntavaaliäänipotista.
Myös Soini keräsi juuri niitä EU-kriittisiä ääniä, joiden puutteen vuoksi etenkin Väyrysen presidenttitie katkesi lyhyeen.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
