Risteilyllä irtiotto arjesta
ITÄMERI (MT)
Helsingin ja Tukholman väliä seilaava Viking Mariella täyttyi viljelijöistä alkuviikolla. Agrimarketin ja Suomen Rehun Agri-risteilylle tultiin vaihtamaan ajatuksia muiden viljelijöiden kanssa ja kuulemaan ammattiasiaa.
Pöytyän Yläneellä kananmunia tuottavat Sari Lehtinen ja Rauno Kajander hakivat risteilyltä myös irtiottoa arjesta sekä kahdenkeskistä yhteistä aikaa.
”Pitkästä aikaa saamme olla reissussa yhdessä.”
Matkalle lähteminen kuitenkin hieman arvelutti, sillä pakkanen paukkui liki 30 asteessa lähtöpäivänä. ”Toivottavasti hakelaitos pyörii, eivätkä sähköt mene poikki kuten jouluna”, Kajander pohti sunnuntai-iltana.
Kananmunien kulutuksen kasvu ilahduttaa. ”Ihmiset ymmärtävät, kuinka hyvää ruokaa kananmuna oikein on.”
Kananmunia pienryhmäkanalassa tuottava tila investoi uuteen kanalaan hyvissä ajoin ennen perinteisten häkkien käyttökieltoa. Samalla tuotanto tuplaantui noin 40 000 kanaan.
Markkinoiden tasapainottuminen tuntuu hyvältä. Kajander uskoo, että nyt jäljellä ovat enää tosissaan jatkavat. Tuotantoa on runsaalla 300 tilalla, eikä enempää hänen mielestään tarvitakaan.
Sikataloutta Kauhajoen maatalousoppilaitoksessa opettava Harri Äijö toi 11 opiskelijaansa risteilylle hakemaan virikkeitä ja uskoa sikatalouteen.
Äijö itse tuottaa Jalasjärvellä tiineitä ensikoita emakkosikaloille. ”Omakin usko on joutunut koville, kun pelkästään rehuista tulee tappiota 36 500 euroa vuodessa eli satasen joka päivä. Pakko tässä on kuitenkin luottaa tulevaan, sillä 2009 valmistunut sikala pakottaa jatkamaan.”
”Nyt sikapaikkoja on 300, mutta kaikki paperit ovat valmiina tuotannon tuplaamiseenkin. Ihan vielä ei ole kuitenkaan aika tehdä päätöksiä.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
