Ilmastonmuutoksen kieltävä äärikonservatiivi vastuuseen EU:n hiilinielulain valmistelusta
Bulgaria ottaa EU:n puheenjohtajuuden vuoden alusta Virolta. Bulgarian ympäristöministeri Neno Dimov ei usko ihmisen aiheuttaneen ilmastonmuutoksen.
Bulgarian ympäristöministeri Neno Dimovin mielestä monikulttuurisuus, poliittinen korrektius ja vihreä ympäristöliike tukahduttavat vapaata yrittämistä. Kuva: Arno Mikkor/FlickrHiilinielulaki lulucf:n valmistelua EU:n jäsenmaiden neuvostossa hoitava Kimmo Tiilikainen (kesk.) saa vuoden vaihteen jälkeen uuden työkaverin.
Bulgaria ottaa silloin EU:n puheenjohtajan pampun Virolta. Samalla lulucf-lain valmisteluvastuu jäsenmaissa siirtyy Bulgarian ympäristöministerille Neno Dimoville.
Dimov kieltää ilmastomuutoksen olevan ihmisen aiheuttama. Äärioikeistolaisen Dimovin mielestä ei ole perusteita uskoa merien pinnan nousevan ilmastonmuutoksen vuoksi.
Bulgarian hallituksessa on neljä äärioikeistolaista konservatiiviministeriä, Politico-lehti kertoo.
Dimovia ei vielä tunneta juurikaan Suomen virkamiesten keskuudessa. Työtä on tehty tähän saakka pääasiassa nykyisen puheenjohtajan Viron kanssa.
Jäsenmaiden kanta on tällä hetkellä Suomen linjan vastainen. Tiilikaisen vastuulla on vaikuttaa siihen.
Yhteisen mielipiteen muodostaminen on tähän tietoon esillä ympäristöministereiden kokouksessa 13.10.
MT:n tietojen mukaan lopullisen kannan muodostaminen voi venyä Bulgarian kaudelle.
Puheenjohtajamaan ympäristöministeri edustaa jäsenmaita trilogi-neuvotteluissa Euroopan komission ja parlamentin kanssa.
Jos jäsenmaiden kanta valmistuu Bulgarian kaudella, neuvotteluissa jäsenmaita edustaa Dimov.
Dimovilla on neuvotteluissa paljon valtaa, mutta liikkumavarasta päätetään kaikkien jäsenmaiden kesken.
Euroopan parlamentti äänesti Suomelle myönteisestä linjauksesta keskiviikkona. Seuraavaksi työ jatkuu EU:n jäsenmaiden neuvostossa.
Aiheesta lisää:
Metsäala voi huokaista helpotuksesta: Toivottu hiilinielukanta läpi EU-parlamentissa
Suomalaiset mepit tuulettavat hiilinielupäätöstä: "Tämä on suuri helpotus"
Neljä suomalaismeppiä äänesti hiilinielukompromissia vastaan
Politicon artikkeli.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
