
Varovaista ja kohteliasta – keskustan puoluesihteeriehdokkaat välttelevät kritisoimista
Puheenjohtaja Juha Sipilä saa keskustan puoluesihteeriehdokkailta kiitettävän arvosanan, vaikka osa toivoo tiukempia otteita maatalouskriisin hoitoon.Pääministeri Juha Sipilän toiminta keskustan puheenjohtajana saa jokaiselta puoluesihteeriehdokkaalta kiitettävän kouluarvosanan eli yhdeksikön. Sipilän henkilökohtaisia epäonnistumisia kukaan ei lähde listaamaan.
"Puoluesihteerinä en missään oloissa ryhtyisi ruotimaan puheenjohtajan epäonnistumisia julkisesti. Niinpä en tee sitä ehdokkaanakaan. Tosin ei varsinaisia epäonnistumisia tule mieleenkään", Olli Riikonen toteaa.
Mari Kokko tosin huomauttaa, että perusteellisten vaikutusarvioiden teko on kärsinyt hallituksen nopeasta päätöksentekotahdista.
Suuria korjauskohteita keskustan hallituspolitiikassa ei kukaan ehdokkaista osoita, mutta Sami Kilpeläinen, Jouni Ovaska ja Riikka Pirkkalainen nostavat MT:n kyselyssä esiin maatalouden kannattavuuskriisin asiana, jonka hoidossa keskustan olisi pitänyt hallituksessa onnistua paremmin.
"Maatalouden ahdinko on syvä. Keskustan johdolla toimenpiteisiin on ryhdytty, mutta otteen on oltava tiukempi. Tiloilla tarvitaan nyt välitöntä apua", Ovaska toteaa.
Kysyttäessä keskustalle tärkeintä politiikan osa-aluetta jäljellä olevalla vaalikaudella Mari Kokko, Jouni Ovaska ja Olli Riikonen painottavat erityisesti työllisyyttä, Sami Kilpeläinen ja Riikka Pirkkalainen puolestaan aluepolitiikkaa.
"Keskustan pitää panostaa enemmän alueiden ja ihmisten tasapuoliseen kohteluun eri puolella Suomea, jotta työmahdollisuuksien ohella myös alueellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu", Kilpeläinen toteaa.
Kokonaisuudessaan ehdokkaiden vastauksissa uudistukset, työpaikkojen luonti ja koko Suomen hyvinvointi tulevat esille sangen tasaisesti.
Keskusta valitsee uuden puoluesihteerin lauantaina Seinäjoen puoluekokouksessa. Nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen ei hae jatkokaudelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




