EU:n kunnianhimoinen ilmastotavoite askeleen lähempänä – Myös Viro mukana
Vastustavat maat ovat Puola, Unkari ja Tshekki.
Viro ei alun perinkään kuulunut tavoitteen tiukimpien arvostelijoiden joukkoon. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENViro on valmis hyväksymään EU:n pitkän aikavälin ilmastotavoitteen eli hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Yksi varautunut maa on siis siirtynyt toiseen leiriin, kun EU:n ympäristöministerit käsittelevät tilannetta huomenna Luxemburgissa.
Suomen ministeri Krista Mikkonen (vihr.) johtaa kokouksessa puhetta. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja 2050-tavoitteesta sopiminen ovat vuoden loppuun kestävän Suomen puheenjohtajakauden tärkeimpiä tavoitteita.
Viro ei alun perinkään kuulunut tavoitteen tiukimpien arvostelijoiden joukkoon. Huippukokouksessa kesäkuussa vastustaneita maita kuvailtiin olevan kolme ja puoli, koska Viro ei tuntunut asettuvan kumpaankaan leiriin. Se tarvitsi lähinnä lisää aikaa kantansa päättämiseen.
Vastustavat maat ovat Puola, Unkari ja Tshekki.
Ympäristöministeriön ylijohtaja Leena Ylä-Mononen pitää positiivisena merkkinä, että Viro on nyt valmis yhtymään muiden EU-maiden joukkoon. Kolmen muun maan kanssa keskustelu hänen mukaansa jatkuu.
"Ollaan kyllä toiveikkaalla mielellä ja ajatellaan, että tämä on vain ajan kysymys", Ylä-Mononen kertoo juuri ennen lähtöään Luxemburgiin.
Päätösten aika olisi kuitenkin vasta joulukuussa, ei brexitin kaappaamassa lokakuun huippukokouksessa. Viipyminen johtuu myös Puolan parlamenttivaaleista, jotka pidetään ensi viikon sunnuntaina.
Koko ajan rinnalla seurataan, mitä uusi komissio kertoo suunnitelmistaan tulevalle viidelle vuodelle. EU:ssa eletään parasta aikaa vaalikausien vaihdetta, koska uusi komissio aloittaa vasta marraskuun alussa. Päästöjen vähentäminen vaatii huomattavia investointeja, joihin maat toivovat tukea EU:lta.
Kysymys nousee todennäköisesti esiin myös perjantain ympäristöministerikokouksessa, joka on valtaosin julkinen. Pitkän aikavälin ilmastotavoitteesta keskustellaan arviolta 12.25 Suomen aikaa alkaen.
Suomi itse on sitoutunut hiilineutraaliuteen jo vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että ilmaan pääsee saman verran hiilidioksidipäästöjä kuin niitä pystytään sitomaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
