Maitotila varautuu pakkaseen sähköpuhaltimilla
Myös rehua kuluu enemmän, kertoo Ranta-Seppälän tilan emäntä Minna Kotila Toholammilta.Pakkanen on lähipäivinä kireää koko maassa. Kylmyys käy putkien päälle ja voi hankaloittaa muutakin elämää.
MT soitti keskipohjalaiselle maitotilalle ja kysyi, kuinka siellä pärjätään.
"Meillä on navetan laajennus juuri valmistunut, mutta eläimistä on vielä vajausta. Olemme varautuneet siksi lämpöpuhaltimilla", Toholammilla toimivan Ranta-Seppälän tilan emäntä Minna Kotila kertoo.
Maitokarjaa on vanhastaan reilut sata, mutta lisää mahtuisi 20–30. Uudet paikat täytetään aluksi hiehoilla, mutta näihin pakkasiin ne eivät ehdi. Normaalisti eläimet tuottavat riittävästi lämpöä pihaton tarpeisiin. Verhoseinäpihatto on eristetty, mutta ei lämmitetty.
Pakkasta oli loppiaispäivän aamupäivällä 26 astetta, mutta se oli kiristymään päin.
"Pakkanen näkyy eläimissä siten, että rehua kuluu kylmällä enemmän."
Eniten tilalla huolettaa lypsyaseman lämmitys, ja sitä varten on nyt varattu sähköpuhaltimia.
Asuinrakennuksen putkistoja ei ole ainakaan vielä suojattu, vaikka suojaavaa luntakin on niukanlaisesti.
Vieressä virtaa Lestijoki, ja vedenpinta on korkealla. Maatila sijaitsee leveämmällä kohdalla, ja jos vesi nousee, se nousee vanhaan malliin pellolle.
"Syksyn sateet nostavat pintaa normaalistikin, eikä erityisiä suojauksia ei ole mietitty", Minna Kotila sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
