Selkeä työnjako takaa sopuisan yhtymän
Aino Hagner innostui eläkepäivinään tutustuttamaan tamperelaislapsia metsiin. Hän järjestää metsätontun retkiä pienille koululaisille keväisin ja syksyisin. Rami Marjamaki Kuva: Viestilehtien arkistoTAMPERE (MT)
Alakoululaisten kanssa työuransa tehneestä Aino Hagnerista ei pitänyt oikeastaan koskaan tulla omatoimista metsänomistajaa, ehkä ei metsänomistajaa lainkaan. Toisin kävi.
Hagnerin äidin suvun perintömetsä oli tuttu paikka jo lapsuudesta, mutta sen omistaminen tuli tuli eteen vasta vuonna 2004, kun äiti kuoli. Tamperelaisen Hagnerin, hänen veljensä ja siskonsa piti päättää, mitä 30 hehtaarin tilalle Jämsässä tehdään.
”Äiti oli varma, että myymme tilan. Itsellenikin yllätykseksi en mistään hinnasta halunnut, että tila myydään.”
Sisarukset olivat kaikki samoilla linjoilla. He perustivat metsätilayhtymän ja käärivät hihat.
Koska Hagnerin siskolla on pisin matka Jämsään ja myös oman perheen maa- ja metsätila hoidettavanaan, hän sai tehtäväkseen yhtymän talousasioiden hoidon.
Veli lupautui huolehtimaan yhtymän omistamista kiinteistöistä.
Hagner sitoutui hoitamaan metsurin töitä. Hän jäi eläkkeelle erityisopettajan työstä kahdeksan vuotta sitten.
Veli auttoi käyttämään raivaussahaa. Lisäoppia Hagner on hakenut kursseilta.
Inspiraatiota hän sai Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen nuorelta neuvojalta, joka onnistui selvittämään metsän hoitotarpeet ymmärrettävästi. Ja osoitti sanansa myös Hagnerille, ei vain hänen veljelleen.
Kymmenen vuoden aikana taimikot on pantu suurimmaksi osaksi kuntoon. Kuntoon on pantu omistajaakin. Kun saha ei lähtenyt omin voimin käyntiin, Hagner ilmoittautui kuntokouluun.
”Tavoitteena on panna metsä sellaiseen kuntoon, että jatkajalla olisi hyvä tilanne. Otetaan pysähtynyt kasvu pois ja pannaan taimikot kuntoon.”
Metsäsuunnitelma on ollut yhtymälle hyödyllinen apuväline. Kaiken kaikkiaan yhteisomistus on sujunut Hagnerin mielestä hyvin.
”Selkeä työnjako on tehnyt yhteistyöstä sopuisaa. Meillä on myös tilan lähellä hyvä naapuri, joka auttaa. Hän käy katsomassa esimerkiksi, onko tullut tuulenkaatoja.”
Hagnerin tavoitteena on toimia yhtymässä muita osakkaita ja heidän mielipiteitään kunnioittaen.
Aino Hagner määrittelee itsensä kaupunkilaismetsänomistajaksi, joka on alan harrastelija. Yhtymän omistamalla metsällä ei ole hänelle tai muille osakkaille suurta taloudellista merkitystä.
”Tulemme kaikki toimeen omalla palkalla tai eläkkeellä. Metsästä tulee vähän voita leivän päälle, ja ylläpidämme metsätuloilla yhteisiä rakennuksia.”
Metsän virkistyskäyttö on Hagnerille tärkeä asia – ulkoilu, sienestys ja marjastus ovat rakkaita harrastuksia. Yhtymän metsässä on myös pieni luonnonsuojelukohde.
Metsäteollisuus on Hagnerille hyvin tuttu ala. Isä työskenteli sahanhoitajana ja suvussa monet muutkin ovat saaneet leipänsä puunjalostustehtailta. UPM on läheinen yritys, jonka osakkeitakin Hagner omistaa.
Reilun kymmenen vuoden metsänomistajaurallaan Hagner on halunnut hankkia metsätietoa mahdollisimman monista eri lähteistä.
Hän on myös aktiivisesti mukana Tampereen metsänomistajien yhdistyksessä.
Puita yhtymä on myynyt osin metsänhoitoyhdistyksen kautta, osin suoraan UPM:lle.
Metsäalalla häntä häiritsee tempoilevuus.
”Juostaan jonkun tehtaan perässä, josta ei vielä edes tiedetä, perustetaanko sitä. Mikä on todellista ja mikä ei?”
Hagnerin mielestä alaa huonosti tuntevat kadehtivat turhaan metsänomistajia.
Puiden kasvattajilla on paljon vastuksia: kuivuus, myrskytuulet, myyrät ja pakkasvauriot. Ja niin edelleen. ”Olen onnekas, kun tämä ei ole pääelinkeinoni. Nostan hattua niille, jotka hoitavat metsää päätyönään.”
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
