Timo Soinin äärioikeistolaisuus paljastuu
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini järjesti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sellaisen ”jytkyn”, että tällä hetkellä ei ole vielä näköpiirissä, miten Suomi tästä selviää.
Perussuomalaisethan saivat 2011 eduskuntavaaleissa 39 kansanedustajapaikkaa kun moni tunnettu, omaan puolueeseensa kyllästynyt oli kääntynyt perussuomalaisten kannattajaksi.
Olen varma, että moni perussuomalaisia äänestänyt on joutunut miettimään, minkälaista kehitystä hän on äänellään auttanut, kun Timo Soini kielsi puolueensa osallistumisen hallitusvastuuseen, vaikka vain hallituksessa oleva puolue voi eduskunnassa tehtäviin ratkaisuihin vaikuttaa.
Perussuomalaisten syntyvaiheethan perustuvat sodanjälkeiseen aikaan, jolloin Suomi haki itselleen tietä Itsenäisenä valtiona. Silloin nousi etualalle ulkopolitiikka.
Olin Posion kunnan maatalousneuvojana 1954 ja siellä kävi puhumassa silloin toisena valtiovarainministerinä toiminut Veikko Vennamo. Kaikki tiesivät, että Veikko Vennamo oli tehnyt erittäin suuren työn sodanjälkeisessä asutustoiminnassa niiden ihmisten auttamiseksi, jotka joutuivat lähtemään kotiseuduiltaan Venäjälle luovutetuilta alueilta.
Veikko Vennamo oli maalaisliittolaisena ministerinä ja myöhemmin hän Nivalassa pidetyssä puoluekokouksessa pyrki maalaisliiton puheenjohtajaksi, mutta hävisi äänestyksessä V.J. Sukselaiselle.
Syy Veikko Vennamon häviämiseen oli siinä, että maalaisliitto oli joutunut jo ennen tuota äänestystä ratkomaan, minkälaista ulkopolitiikkaa Suomen tulee harjoittaa. Maalaisliitossa oli voittanut sellainen kanta, että luottamuksellisten suhteiden luominen Venäjään oli asetettava etutilalle ja tätä linjaa oli ajamassa Urho Kekkonen.
Veikko Vennamon mielipiteet olivat niin oikealla, että hän ei voinut hyväksyä Urho Kekkosen ajamaa ulkopolitiikkaa. Kun tilanne oli tämä, ilmoitti Veikko Vennamo hävittyään äänestyksen maalaisliiton puheenjohtajuudesta, että hän perustaa oman puolueen.
Kun Timo Soini nykyisenä perussuomalaisten puheenjohtajana sanoo tiukasti seuraavansa oppi-isänsä Veikko Vennamon jalanjälkiä, hän näyttää taitavasti salaavan sen, kuinka oikealla hän todellisuudessa poliittisessa kentässä on.
MT:n uutiset kertoi 4.3., että ”Soini pani Haglundin boikottiin”. Aihe tähän uutiseen oli se, että RKP:n puheenjohtaja puolustusministeri Carl Haglund julkisuudessa kertoi, ”että Soini osoitti BBC:n haastattelussa, ettei hän ota vakavasti puolueessaan ilmeneviä rasistisia piirteitä. Soini on esiintymisellään vahingoittanut koko Suomen mainetta”.
Soini on julkisesti ilmoittanut, että Haglundin kanssa ei näistä asioista keskustella. Seuraava paljastus tuli julkisuuteen 11.3., kun uutiset kertoivat, että perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen oli valittu kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön puheenjohtajaksi.
Kuuntelin radiosta 12.3. Olli Immosen haastattelun, jossa hän oli iloinen, että viime eduskuntavaaleissa Suomen Sisun jäseniä pääsi kansanedustajiksi.
Olli Immosen mielipiteet olivat äärioikeistolaisia ja enkä yhtään ihmettele, vaikka RKP:n puheenjohtaja seuraa Timo Soinin kannanottoja tarkoin, sillä Olli Immonen ilmoitti, että Suomen Sisun yhtenä tavoitteena on pakkoruotsin poistaminen.
Minä pidän suomalaisen vastuullisen demokratian kannalta erittäin hyvänä, että perussuomalaisten todelliset poliittiset tavoitteet paljastuvat ennen valtiollisia vaaleja, sillä muistan äärioikeistolaisen IKL:n ajan Suomessa, ja toivon, että niihin olosuhteisiin ei palata.
Heimo Linna
sotaveteraani
ent. kansanedustaja ja
maatalousministeri
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
